Käyttäjän tamperelainen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 2,071 - 2,080 (kaikkiaan 2,180)
  • tamperelainen tamperelainen

    Luonnon ja ympäristönsuojelun tarpeet kumpuavat nykyään yhtä paljon kansainvälisistä sopimuksista kuin kotimaan tarpeista.

    #Ikävä kyllä suomalaiset kokemattomat,idealistiset neuvottelijat ovat toistuvasti epäonnistuneet pahasti kansainvälisissä ympäristösopimuksissa.Viimeisin paha moka oli Itämeren rikkidirektiivi,joka aiheuttaa eritoten Suomelle rajut kustannukset.Todennäköisesti venäläiset eivät näitä sopimuksia kunnioita,Välimerelle ei näillä näkymin lähivuosikymmeninä tulee merkittäviä rajoituksia ja sittenkin ,mitä se valvontakulttuuri siellä sitten joskus on???Olemmekö nykyajan hölmöläisiä?Paula Lehtomäen jätevesilaki on yksi lapselisimmasta esityksistä viimeajoilta. #

    Joskus kuitenkin tuntuu ettei ohjelmien suojeluvaikutus ole kovin vahva: vasta torpattiin Konnevedellä tuulipuistokaava, ja nyt olen kuullut tunnusteltavan kaivoshanketta, ihan siinä Naturan naapurissa.

    # Meidän maassa alkaa olla paljon huollettavia,talvi aiheuttaa runsaasti lisäkustannuksia.Mekin tarvitsemme jotakin uutta tuotantoa tässä kalliin työvoiman maassa.Luonnonsuojelua tarvitaan,mutta sen perustana on terve kansantalous.Ns luonnonsuojelijat eivät näytä lisäksi haluavan tinkiä elintasostaan. #

    Ympäristön pilaaminen onnistuu meiltä vielä tehokkaammin kuin menneiltä sukupolvilta. Vihreä talous on välttämättömyys.

    # Järkevä vihreä talous on välttämätöntä,valtiona Suomen ja Suomen kansalaisten pitäisi kuitenkin enempi uskaltaa arvostella ulkomaisia ympäristörikoksia.Tämä kaikki kotimaassa tehty on globaalisti katsoen kivaa ja turvallista näpertelyä. #

    tamperelainen tamperelainen

    Ei Leevi luonnonsuojelija voi monopolisoida itselleen ns luonnonsuojelua.Luonnonsuojelun kunniamerkin antsaitsisi moni maaseudun asukas,joka on vuosikymmenet vaalinut maisemaa.Kunnia mieuluummin sille jolle se kuuluu.En ymmärrä mikä epåtasapaino metsissämme vallitsee nykyisin?Oliko kaskikultturin aikaan kaikki paremmin?Jos suomalainen alkaa tuntea rajua tarvetta aktiiviseen luonnonsuojeluun,niin suosittelen lähetysmatkaa Venäjälle tai Kiinaan.Saattais tulla enempi tuloksia,tosin toimintakuttuuri ikävä kyllä on astetta haastavampi,kuten tämä Luga-keissikin osoitti

    tamperelainen tamperelainen

    Ihmettelen kun nykyvihreät eivät ole huolissaan siementävän ,laadukkaan lehtipuuston katoamisesta,he eivätnäy vastustavan mitenkään holtitonta hirvilaidunnusta.Vähintäänkin puoletnykyhirvikannasta pois ja saadaan puusto tasapainoon.Edeläkerrotukin vahvistaa että luonnonsuojelu on puhdasta maanvaltauspolitiikkaa,ei todellista luonnosta huolehtimista.

    tamperelainen tamperelainen

    Luonnonsuojelu on viherkommunistien harjoittamaa modernia sosialisointia.Kommunismin kaatuessa nopeimmat muuttuivat yhdessä yössä punaisista vihreiksi,heitä istuu tälläkin hetkellä isänmaamme edustajina europarlamentissa.

    tamperelainen tamperelainen

    Komppaan Lassea,jatkossa kaikissa raivaussahoissa kestovoideltu kulmavaihde.Näin se vaan menee,vaseliinituubi jää käteen,turha niskuroida kehitystä vastaan.Uskon että esim Dolmar-Makita on jo asiaan perehtynyt,heillä on vahvaa osaamista sähkötyökalujen puolelta.

    tamperelainen tamperelainen

    Olen heinännyt erilaisia kohteita nyt neljättä kesää Dolmar 4510 raivurilla.Ihmeteltävän hyvin on kulmavaihde kestänyt kuten koko sahakin.800 tuntia pitäisi ainakin kestää.Myös karalukko,joka näppärä teriä vaidellessa

    tamperelainen tamperelainen

    Kaatolupia myönnetään entistä vähemmän ja niitäkään vähiä ei sitten moni seura pysty kaatamaan,kuten edellä olevista teksteistä käy ilmi.Ei se auta vaikka kuinka hyvin hoidat taimikkosi,ei se hirvi suosiolla nälkään kuole,minulta ovat syöneet kuusen latvakasvaimiakin melkoisesti paremman ruuan puutteessa.Tälläkin palstalla kirjoittavista jotkut ovat härskisti toimivien jahtipäälliköiden asialla.Sanoisin nimimerkki#suorittavalle portaalle# että liian iso hirvimäärä on ongelma,pitää palata 70-luvulle.Kyllä se elämä silläkin hirvitiheydellä jatkuu.Vajaan 2% harrastus tulee liian kalliiksi kansakunnalle.Aiheutaako mikään muu #harrastelijajoukko# yhtä paljon vahinkoa ja taloudellisia tappioita toiselle osapuolelle?.Metsäomistaja on sellaista vapaata riistaa,jonka kuormasta syö liian iso porukka
    Kohta joku itkee.että lumisessä metsässä ei ole kivaa.Jos metsästäjät eivät kykene hoitamaan velvoitteitaan,nin sitten on heti lait ja asetukset pantava uusiksi,innokkaita metsästäjiä maailmassa kyllä on,jopa paikkakuntaisia.Ongelma on mustasukkaisesti etujaan vahtivat hirviporukat.Ei korppi korpin silmään nokkase
    Hirvipolitiikan hoidossa on samanlaista vetelähousuisuutta kuin eurokriisin hoidoossa.Tuhansia kokouksia ja sama paska edelleen käsissä.

    tamperelainen tamperelainen

    Nosto

    tamperelainen tamperelainen

    En niinkään vertailisi perustamiskustannuksia.Kuinka yhteismitalisia haavikon ja kuusikon tuotot ovat tulevaisuudessa?Millä ominaisuuksilla haapa nousisi havupuiden merkittäväksi kilpailijaksi metsänuudistuksessa?

    tamperelainen tamperelainen

    Kuvaavilla metsäammatilaislla näyttää usein roikkuvan järjestelmäkamera vatsan päällä.

Esillä 10 vastausta, 2,071 - 2,080 (kaikkiaan 2,180)