Käyttäjän Tikkula kirjoittamat vastaukset
-
Pisti silmään kun jaettiin näitä elvytysmiljardeja tuottaviin kohteisiin. Helsinkiin ja muihin kasvukeskuksiin, jalankulkutunneleita, pyöräteitä ja museo. Kyllä kannattaa velkarahalla toimia ja sijoitus tuottaa koko kansakunnalle leipää ja sirkushuveja.
Paljon niitä karhun kuvia paikalliseen face ryhmään. Siis niitä jotka oikeesti siellä ovat. Töissä iltana käytii hätisteleessä karhua joka koitti vaan ensin jäädä piiloon koiraa ja miestä. Lähti sitten, jo viime yönä toinen Nalle samoilla paikoilla. Hetken mietin uskaltaako lähteä itsekkään aamuvuoro on sahailee.
mazda Cx 30 ?
Kiva väittely kun jotkut ei ole nähneet kuin kuvia. En ole myöskään ollut 4 pyöräisen moton kyydissä. Maataloustraktorilla oon ajellu, ja verrattuna vaikka 8 pyöräiseen ,kyyti aika paljon kuoppaisempaa. Ei ihme jos 4 pyöräiset motot harvassa. Ja kuskitkin niihin. Luulis vatkaavan selän sököksi jo muutamassa vuodessa aktiiviurakoinnissa. Nimimerkki: ” Joskus sampon kuvassa nähnyt”
Aika harvoin olen suorittavan kanssa aivan samaa mieltä ,nyt olin Uskoisin että harvennusjälkeen vaikuttaa paljon enemmän kuski kuin koneen koko. Sampoa en ole nähnyt kuin kuvissa ja jossain näyttelyssä. Seutukunnalla oli sampon työnähtös pari vuotta sitten. Tuttuni kävi kattoossa ja kritisoi sitä koneen pienuutta. Hakkuu rinteessä 40v kuusikko. Oli jäänyt hakattavia puita koska ei oltu sivukaltu rinteessä uskallettu sivulta alarinteen puolelta ottaa kaikkia kaadettavia puita. Ja eihän niitä haamu-uria joka puun luo viedä. Tiedän maaston ja se on kyllä 4pyöräkoneelle haastava. Tasaisilla,helpoilla mailla sampo varmaan kiva kone. Ja olihan joskus lehtijuttu veljeksistä jotka olivat ostaneet käytetyn sampon omiin hankintahakkuisiin ja olivat tyytyväisiä. Hakkasivat itelle muistaakseni aukkojakin. Täällä päin en kyllä tiedä sampo yrittäjiä.
Motoakin koskee myös nää fysiikan lait. Sampolla paino n10t. onko puomi joku +7m. 2 harvennus sivulta 7 metristä 0.5m3 kuusi, kumpi vie kuusi vai moto?. No ajetaan vierelle haamu-ura, koneen leveys 2,4, vaatii 3.5m haamun keskelle ja normaalit urat reunoille ajokoneelle. Joku vois laskea paljon uraa/ha. Normaali harvennusmoto taitaa olla n3m levee ja ei huoli mitää haamuja keskelle. Ei ihme ettei sampot kauheesti yleistyneet. Varmaan ihan hyvä kone kartanolinjan omatoimihakkuuseen. Näkyvät olevan käytettyjen hintapyynnöt aika kovia.
Joskus on käynyt niinkin että runkopjtki on päässyt liukumaan kiinikkeestään pikkuhiljaa jolloin akselin boorit ei enää yllä kunnolla kytkimeen, ja oireet samat.
Asian vierestä, miten nopeasti harvennuksen jälkeen kannattaa lannoittaa? Seuraavana , vai pitääkö pari kolme vuotta odottaa?
Väli tilannetiedoitus, oltiin muutama tunti poissa ja yksi tiaispönttö tyhjennetty. Nyt haulikko ladattuna eteisessä.
Jotenkin vain huvitti, mutta jos niistä hirvistä on oikeesti haittaa, niin varmaan kiven tuoja sen kyllä siirtää muualle. Nuolukivihän kyllä vetää hirviä ja muutakin riistaa hyvin puoleensa.