Käyttäjän Tikkula kirjoittamat vastaukset
-
Hesaria yritetään myydä maakunnissakin kauppojen auloissa yllättävän useasti. Hesarista vielä, kun Laura Saarikoski lähti hesarista tampesteriin työelämäproffaksi antoi muistaakseni hesariin tms haastattelun. Siinä painotti että journalistin tehtävä on tuoda omaa ideologiaa julki. Ihmettelin lausuntoa, mutta näinhän nyky tiedoitusvälineissä pääasiassa toimitaan. HS, Yle.
Mutta mimmoinen olisi suomalaisten vaikutusvalta euroopassa ilman että oltaisiin EUssa? Meitä reilu 5milj joista duunia tekee pari miljoonaa. Polje siinä sitten jalkaa…. Trumppia suomessa, niinkuin tälläkin forumilla ihannoivat kuuluvat joko ääri oikeistoon tai ääri vasemmistoon, mielenkiintoista? Mies joka kunnostautunut konkursseilla ja valehtelemisella, nykyisin tosin kansan kiihottamisella.
Sen verran kokemusta että Mcpa tappaa vesakon varmemmin kuin glyfosaatti. Glyfo puree sit kyl heinikkoonkii.
Haavan oksat oman kokemuksen mukaan niin jäykät ja ottavat , ja jos melkein toista runkoa vasten niin lyöttäminen kolmannella puulla ei kyllä auta. Sata varmasti kolme puuta konkelossa, ja sitten purkaessa hengen lähtö lähellä.
Etelä-saimaasta luettuna: valkinsuon aurinkopuiston teko hyvässä vauhdissa. Puut poistettu 43ha alueelta jo viime vuonna ja aurinkovoimalan piti olla jo valmis. Valmista vain hitsin suuri aukko.Tullut muutama mutka matkaan . Ketään ei kiinosta rahoittaa eikä myöskään sähköshopparia sähkön myynnistä saatu tehtyä millekkään yhtiölle. Myös luontokuvaaja Hannu Siitonen oli käärmeissään kun harvinaisen kuukkelin pesäpuut pistetty pinoon. Ja nyt kun valtava aukko ei haihduta mitään, suovedet valuvat puhtaaseen Simpele järveen. Ja yhtiönä hesulilainen Winda Energy.
Tätä jankkaamista vain jatkuu. En ole pitkään aikaan jaksanut lukea kuin pätkiä aiheesta. Suorittavalle että: ”valveutuneet ja aktiiviset metsänomistajat pyrkivät tiheästä hirvikannasta eroon”. Ei kyllä taida koskea suorittavaa milläänlailla kun taisi metästellä muitten metsissä, eikä omia olla kasvatella?. Ymmärrän hyvin jos ollaan hirvien talvilaidun alueilla, puun kasvatusmetodit toisenlaiset .
Oliko se hesarissa juttu aikoinaan, ehkä 20v sitten. Suomalaiset ympäristöaktivistit(?) heittivät #pallon” jossa radiolähetin Nevaan ennen Pietaria testatakseen uusia vedenpuhdistamoja.” Pallo” meni läpi Pietarin vedenpuhdistamoista(?) niinkuin loiskis vaan, ja jatkoi suomenlahtea suomen rannikkoa seuraten. Akut loppuivat sitten Hesulin edustalla ,oliko reilu 5km maalle. Että selvästi maajussien vika kun meri saastuu.
Ja isoja f-35sia. Ainakin satametria pitkiä. Kattokaappa kuvien mittasuhteita.
Taisivat Igorit tussauttaa ylivertaisen Orenshnik ohjuksen kummeli tyylillä. Piti mennä Kiovaan, mutta tippuikin Kazakstaniin. 🙂
Kaveri kertoili viime syksynä lämpiminä iltoina heille alkoi tulla sisälle outoja koppiksia kun ulko-ovi oli ollut auki. Joku oli puraissut häntäkin, jolloin oli alkanut etsiä tietoa mikä tää pureskelija on. Oli googlannut että muurahaiskuoriainen , joka syö kirjanpainajia, ja niitähän täällä riittää. Eli kyllähän se luontokin voi asiaa hoitaa