Käyttäjän Tikkula kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 371)
  • Tikkula Tikkula

    Ja onnea Visalle uudesta autosta. Katkeruus on suomalaisten voimavara.

    Tikkula Tikkula

    Jossain oli tehty tutkimusta että varmin käyttöauto joka ei jätä tielle on valmistettu yhdeksänkytluvun lopun kakstuhatluvun alun aikoihin. Ei liikaa elektroniikaa. Tuttu hommasi sähköauton alkuvuonna. Kertoi että välillä ajellaan taksilla kun auto ei pysty liikkumaan. Ajoakussa virtaa vaikka kuin. Pienempi ohjausakku kun on mennyt riittävän alas, auto ei liiku, eikä tee kai muuta ku avaa ovet. Ajoakusta ei voi siirtää virtaa pikkuakkuun. Vaatii  vara-akkua ja kaapeleita jatkuvasti pidettäväksi takakontissa sitten saa biilin tulille. Ongelma on autossa kai yleinen. Oli kuulemma muutama viikko ennemmin yritetty ajaa uutta ohjelmaa koneeseen, mutta ei ollut kai onnistunut. Uusi tekniikka on aina jännittävää. Kyseessä vielä suosittu sähköbiili suomessa.

    Tikkula Tikkula

    Oma muistaakseni -13. Sahattu satunnaisesti kakkosharvennuksia ja tuulenkaatoja oisko 500m3 ?. Ja joka vuosi pätkitty polttopuita halkomittaan. Tuulenkaadot ja kirjanpainajapuut. Kestäny pätkimistä ainakin vielä hyvin. Stihli ei sitä kestäny. Leikkas kahdesti kiinni ja en enää viittiny mäntää ja pyttyä vaihtaa, romuksi. (026). 550 ei ole tehty muuta kuin normaalihuollot ja oisko parit narut menny. Hyvä saha kyl ollu sahata. Silti en ton ikäsestä yli kolmee satkuu maksas. Vaikka miten siisti niin silti kai epävarma maineessa.

    Tikkula Tikkula

    Autoaiheesta, eikö Visalle pitäny tulla se uusi auto. Onko esitelty jo palstalaisille? En jaksanut mennä kauas keskusteluissa taaksepäin.

    Tikkula Tikkula

    <p>Koirat haukkuu ja karavaani kulkee. Aikamoinen osa persuista on vielä siellä koirien mukana pari vuotta jäljessä räkyttämässä. Kokoomus tajuaa mitä on hallitseminen ja sieltä ei paljoa räkyttämistä kuulu mitä nyt Sammallahti, mutta hänhän taitaa olla ollut ehdokkaana jo muissakin puolueissa, eli melkein jo persu. Tiku ja Takukin ovat olleet aika kadoksissa. Ilmestyvät varmaan torstaina ja sittenhän bensan hinta syöksyy. Sitä odotellessa. </p>

    Tikkula Tikkula

    Oliko Sipilän hallituksen alkuvaiheessa persujen imago muitten puolueitten silmin samanlainen kuin nyt? Ei kyllä minun muistaakseni.

    Tikkula Tikkula

    Mietinpä vaan, kumpi pahempi ja syö enemmän pääministerin ja puhemiehen instituution uskottavuutta: pääministeri sekoilee pöllyssä viikonlopun kesärannassa vai puhemies trollaa twitterissä hallituskumppaneita feikkiuutisesta?

    Tikkula Tikkula

    Asioita näin kaukaa katsellessa.: Hallitusta tässävaihessa haluavat kaataa luultavasti vain viherkomukat, jos hekään. Orpon ja kokmuksen pakko yrittää pitää kööri kasassa koska hallitussoppari niin hyvä heille. Ps, jos nyt tippuvat kyydistä, alle 50% tuskin pääsevät mihinkään hallituksiin lähivuosina. Halla-ahon Putinimainen johtaminen puolueessa voi kyllä saada arvaamattomiakin ratkaisuja päätöksiin?. Kepulla koska Saarikko sai vuoden jatkaa, odottavat että Kaikkonen saa lapsensa vanhemmaksi ja ottaa sitten puhjohtajuuden, niin ääniäkin voi tulla. Ja rahaakaan ei ole uusiin vaaleihin. Sdp. llä sama, vaaleihin ei voi nyt käydä. Täytyy Antti ajaa sisään. Rkp arvoitus, miten peppu kestää merivettä ja tollasta hallitusta persujen kaa. Kd kestää melkein mitä vaan, kun saa olla hallituksessa.

    Tikkula Tikkula

    Twitteriä ja persujen johdon twiittejä lukiessa käy kyllä mielessä miten kauan puolue pysyy kasassa? Onhan siellä järkeviäkin edustajia, mutta tuntuu että johto ajaa kaasu pohjassa jyrkänteeltä alas kuin Rinne bussilla.

    Tikkula Tikkula

    Hupaisinta tämä että Valtonen pyytää anteeksi turkilta Purran puolesta.

Esillä 10 vastausta, 81 - 90 (kaikkiaan 371)