Käyttäjän Uusmetsäläinen kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 271)
  • Uusmetsäläinen

    Miten lienee käynyt aiheen aloittajalle metsänvartijalle pörssinoteerattujen sertifikaattiensa (ETN) kanssa? Jos on onnistunut säilyttämään omaisuutensa niin on aika mestari, sillä kyseessä on yksi vaikeimpia sijoittamisen lajeja velkavivutetuilla kertoimilla.

    Pörssiromahduksen keskellä on ainakin yksi arvonsa säilyttänyt osake: lääkeyhtiö Gilead Sciences, joka on kehittämässä ensimmäisenä lääkkeen korona-virukseen.

    Uusmetsäläinen

    Tänään kannetussa Metsälehdessä oli perusteellinen juttu Turun hovioikeuden päätöksestä, jota ainakin Planter on täällä hyvin kuvannut. Täytyy tunnustaa, etten jaksanut kaikkia 49 sivua tätä polveilevaa ja poukkoilevaa keskustelua lukea.

    Hovioikeuden päätöksellä lienee jopa ohjaavaa merkitystä, koska KKO:n ennakkopäätöstä ei ole.

    Oleellisin juttu päätöksessä on, että näyttövelvoite on erityisesti ostajalla (sopimuksen laatijana). Epäselvää sopimusta tulkitaan laatijansa vahingoksi ja vakiintuneen kauppatavan mukaan tukkiosuus on käytettävä mahdollisimman tarkoin. Aikamoinen valttikortti puunmyyjälle.

    UPM:n näyttö leimikon huonosta laadusta ei hovioikeuden mukaan riittänyt, mutta käräjäoikeuden mukaan riitti. Aikaa ehti kulua lähes neljä vuotta jutun käsittelyssä. Oikeutta vai sattumanvaraista arpapeliä?

    Uusmetsäläinen

    Nykyisen hallituksen   ohjelmassa on juuri veropohjan laajentaminen siten, että selvitetään  lähdeveron käyttöönotto yleishyödyllisille yhteisöille. SDP:n vaaliohjelmassa tuo oli  vielä tiukemmin sanottu. Uusi punamultahallitus ei ole vasemmistohallitus kuten varmaan mm-kuski tietää.

    Puukin levy pyörii paikallaan, mutta yritän vähän vielä kammeta, että Kojamo maksaa normaalit osakeyhtiön verot (yli 200 miljoonaa viime vuonna). Yleishyödylliset yhteisöt (mm. ay-järjestöt ja metsästysseurat) ja institutionaaliset sijoittajat (esim työeläkeyhtiöt) eivät yleensä maksa sijoitustoimintansa osingoista veroja. Kojamolla ei ole mitään tekemistä näiden yhteisöjen osinkoverovapauden kanssa. Tavallinen sijoittaja maksaa veronsa myös  Kojamon osingoista.

    Uusmetsäläinen

    Puukille ja muillekin kiinnostuneille tiedoksi, että kyllä Kojamo osakeyhtiönä maksaa tuloksestaan veroja kuten muutkin osakeyhtiöt. Viime vuodelta se maksaa runsaat 200 miljoonaa euroa, mikä on aika paljon verrattuna sen viime vuonna saamaan nettovuokratuottoon (247 miljoonaa euroa). Kojamon tulos (ennen veroja) viime vuodelta oli peräti yli miljardin, mikä selittyy sijoituskiinteistöjen käyvän arvon korotuksilla 872 miljoonalla eurolla. Kojamon omistaman asuntokannan arvo nousi  viidestä miljardista kuuteen miljardiin euroon.

    Kojamon tulosnäkymät ovat  kaupungistumisen myötä hyvät. Yhtiö investoi edelleen reippaalla tahdilla vuokra-asuntorakentamiseen ja yhtiön rahoituskustannukset ovat hyvän luottoluokituksen takia verrattain matalat. Puukillekin voisi antaa ostokehoituksen.

    Kojamon omistajina olevat yleishyödylliset yhteisöt (mm. ay-järjestöt ja työeläkeyhtiöt) ovat osinkoistaan verovapaita. Tätä on esitetty korjattavaksi mm. useiden nykyisten hallituspuolueiden toimesta lähdeverojärjestelyllä, mikä olisi järkevää valtion verotulojen lisäämiseksi.

    Uusmetsäläinen

    Luulisi täällä olevan sen verran aluepoliittista mieltä, ettei sentään ruuhkauteta Helsingin seutua lisää vielä sellutehtaalla. Nekin työpaikat ja eurot  sinne, missä niistä on todellinen tarve. Kuten AJ totesi Vuosaareen ei mahdu enää minkäänlaista tehdasta sataman kupeeseen, joten se siitä hyvästä ideasta.

    Vanha vitsi tosin on, että maailman paras sijaintipaikka uusiopaperitehtaalle on Lontoon City.

    Hyvä sijaintipaikka useimmilla kriteereillä sellu- tai yleensä biotuotetehtaalle on Kouvolassa Myllykoski, jossa vanhan paperitehtaan miljardi-infra on edelleen käytettävissä mm. valmiit jätevesi- ja energialaitokset. Sijaintiedut ovat edelleen yhtä erinomaiset elleivät paremmat kuin sata vuotta sitten ulkomaisten investoijien perustaessa puunjalostusteollisuutta Kymijoen varteen.

    Ainoa miinus Myllykoskelle saattaa olla Kymenlaakson puuvarojen riittävyys. Ne alkavat olla taas maksimikäytössä, joten puuta pitäsi tuoda muista maakunnista.

    Uusmetsäläinen

    Kallelle toivottiin matkalippua Venezuelaan.

    Setämiehille on halvempi kustantaa matkaliput persujen paratiisiin Viroon. Voivat rauhassa tutustua siellä vanhan kommunistin Helmen tunkkaisiin ajatuksiin.

    Uusmetsäläinen

    Itsellä ei ole ollut tuollaisia ongelmia. Kaukokartoitustulokset ovat johtaneet yleensä suurten kuvioiden tarkentumiseen ja pilkkomiseen, mikä sekään ei ehkä sinänsä ole järkevää. Mieluummin sitä käsittelisi vähän laajempia kuviokokonaisuuksia.

    Kokemukseni Metsaan.fistä ovat voittopuolisesti erinomaisen positiivisia.  Kuutioon yhdistettynä se on myös mahdollistanut helppotöisen sähköisen puukaupan.

    Teknistä taitamattomuuttani on varmaan, että en ole keksinyt vielä miten kuviojakoa voi muuttaa  ominpäin esimerkiksi puukauppaa varten.

     

    Uusmetsäläinen

    Korkein oikeusviranomainen on tehnyt asiassa ratkaisunsa perusteellisen harkinnan jälkeen. Kallavettä ei ole lain mukaista saastuttaa.

    Ihmetyttää Finnpulpin jätevesien käsittelysuunnitelman vaillinaisuus näinkin pitkään valmistellussa suuressa hankkeessa.  Vaikka KHO olisi äänestyspäätöksellä myöntänyt ympäristöluvan hanke tuskin olisi toteutunut, jos on herännyt epäilys ympäristöongelmista. Yksikään vastuullinen sijoittaja ja rahoittaja ei olisi lähtenyt mukaan, ja nykyään ne tuppaavat olemaan kaikkia niin sanotusti vastuullisia.

    MTK omistajana onnistui polttamaan hankevalmistelussa metsänomistajienkin rahoja. Oppirahat on aina maksettava. Jos sijoittaa niin kannattaa sijoittaa vain riittävän hyvin valmisteltuihin hankkeisiin tai olla varovaisempi ja sijoittaa vähän pienempiin metsäalan startupeihin.

    Toivottavasti nyt joku tai jotkut näistä uusista sellutehtaista toteutuu, sillä Suomi tarvii ennen kaikkea investointeja. Rahoituksellisesti  ainoastaan  Metsä Groupin Kemin tehdas näyttäisi olevan suhteellisen varmasti toteuttamiskelpoinen.

    Uusmetsäläinen

    EU mahdollisti suomalaisten yritysten pääsyn eurooppalaisille sisämarkkinoille, millä on ollut talouden kasvua vahvistava vaikutus.

    Visakalliolta hyvä havainto naisten vahvasta ja vahvistuneesta asemasta uudessa hallituksessa.

    Tolopaisen suhdannepolitikka on täysin nurinkurista. Nyt ei ole aika enää kurjistaa lisää vaan alkaa availla julkisillakin investoinneilla elvytyshanoja ja luoda kasvun edellytyksiä. Tätä on toivonut erityisesti Saksalta mutta muiltakin EU-mailta varsinkin Euroopan Keskuspankki.

    Uusmetsäläinen

    Eläkkeelle jäämiseen liittyvät vierotusoireet työstä ovat kyllä aika tavanomaisia. Itsellä kestivät ainakin pari vuotta. Aika tuppasi vaan käymään pitkäksi. Metsätyöt ovat yksi hyvä tapa sopeutua eläkeläisen elämään.

    Tänä vuonna on metsätyöpäiviä kertynyt 44,  ja vielä pari tulee ennakkoraivauksessa lisää. Muuten sopiva määrä, mutta metsätilojen etäisyyden takia autolla ajoa tulee turhan paljon.

Esillä 10 vastausta, 21 - 30 (kaikkiaan 271)