Olen lähtökohdistani yrittänyt tuoda asiatietoa palstalle koko sen ajan kun olen täällä mukana ollut. Sille en voi mitään, ettei se ole korkeakoulupohjaista eikä tieteellistä, mutta yhtä asiaa minun ei tarvitse hävetä. Olen koko metsieni omistusajan kantanut henkilökohtaisesti vastuun ratkaisuistani, teoistani, virheistäni, epäonnesta sekä onnistumisista. Syyllinen on aina löytynyt peilistä. Virnuilkaa suunsoittajat niin paljon kuin haluatte. Minulle se vahvistaa onnistumisen tunnetta, ettei vuosikymmenten yrittäminen ole mennyt hukkaan.
Kun puhutaan lahopuun vähentymisestä metsissä, mihin aikakauteen sitä silloin verrataan? 80-luvulle asti talousmetsien lahopuu oli vähimmillään, sillä siihen asti kaikki mahdolliset kuivaset ja tuulenkaadot korjattiin talteen rakennus-, kotitarve- ja polttopuiksi. 90-luvulla alkoivat kuivaset jäädä vähitellen metsään, sitten yksittäiset tuulenkaadotkin. Viime vuosina ne on jätetty metsään käytännössä lähes aina, ja lisäksi on tehty valtava määrä tekopökkelöitäkin.
Revat ovat hyvät, ja nostavat keskustelun tasoa, jos kokevat meikäläisen viestit matalatasoisiksi, eihän siinä pitäisi olla mitään estettä eikä vaikeuttakaan.
Viewing 10 replies - 10,611 through 10,620 (of 23,312 total)