Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 23,121 - 23,130 (kaikkiaan 23,208)
  • Visakallo Visakallo

    Tuo petokannan ylläpito hirvien avulla on kyllä hulluinta mitä olen ikinä kuullut. Tuntuu, että joiltakin on jo käytännön järki kadonnut kokonaan. Luotia hirville ja pedoille ja sillä selvä!

    Visakallo Visakallo

    Ymmärsinkö oikein, että juttu on nyt menossa oikeuteen siten, että puutavarayhtiötä syytetään rikoslain pohjalta, ja moton kuljettajalta vaaditaan vahingonkorvauksia?

    Visakallo Visakallo

    Jos on ajatus sijoittaa muutama tonni taukotiloihin, kannattaa myös miettiä, voisiko samalla rahamäärällä parantaa metsätieverkostoa. Tieinvestointi maksaa lähes aina itsensä takaisin, ja nostaa tilan arvoa. Samalla helpottuu palstalle kulku ja taukojen pito autossa.

    Visakallo Visakallo

    Tiukkenevassa taloudessa on kaikki kivet käännettävä säästöjen löytämiseksi. Ei voida jaotella eroon isoja ja pieniä rahoja. Pahin on vasta edessäpäin. Korvausten maksaminen tällaisessa tilanteessa, oli ne sitten hirvi- tai petovahinkoja, tahtoo kääntyä saajiaan vastaan. On järkevämpää metsästää hirvet ja pedot riittävän vähiin. Uskon, että tästä löytyy kansallinen yksimielisyys, ja luovumme marginaaliryhmien diktatuurista.

    Visakallo Visakallo

    Jos lakeja aletaan muuttamaan, saattaa lopputulos olla, että maanomistajien vastuuta rajojen merkitsemisestä lisätään. Tämä olisi linjassa muiden metsälakiuudistusten kanssa. Tahallinen rajanylitys olisi luonnollisesti edelleenkin tekijän vastuulla.

    Visakallo Visakallo

    Sopusuhtaisen joulukuusen löytäminen saattaa olla tänä vuonna haasteellisempaa kuin tavallisesti.

    Visakallo Visakallo

    On aivan totta, että matkailu avartaa. Jokaisessa Euroopan maassa, pienimpiä kaupunkivaltioita lukuunottamatta, on metsätaloutta, jopa Islannissakin. Kannattaa kierrellä tutustumassa, niin huomaa epäkohtien lisäksi paremmin ne asiat mitkä meillä on hyvin.

    Visakallo Visakallo

    Miltä Osaran aukeilla näytti?

    Visakallo Visakallo

    Yhdysvallat on ulkopuolisille erittäin vaikea markkina-alue.

    Visakallo Visakallo

    Vai muuttuuko mikään?

Esillä 10 vastausta, 23,121 - 23,130 (kaikkiaan 23,208)