Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset
-
Puolueesta riippumatta pitää olla aikuisempia kuin nykyiset, ja sellaisia, joilla on ihan oikeata työ- ja yrittäjäkokemusta takana.
Suomesta on tullut korkeasti koulutettujen ihmisten päivähoitola ja suojatyökeskus.
Kun nykyisin tarvitaan oikeita työmiehiä ja -naisia, on heidät tuotava ulkoa.Metsänomistaja voi itse vaikuttaa eniten siihen, minkälaisia leimikoita myy ostajille.
Jos hoitaa ja harventaa metsänsä ajoissa ja riittävästi sekä huolehtii maapohjan kasvutekijät kuntoon, voi tarjota ostajille sellaisia leimikoita, ettei katkontaongelmia juuri synny.
Jos päätehakkuussa tukkiprosentti on lähempänä 50 kuin 100 prosenttia, on silloin syytä katsoa myös peiliin.Näin ne turvallisuusohjeet nykyään menee ja hyvä niin.
Ohjeita tarkennettiin ikävän kuolemantapauksen johdosta, kun metsänomistaja taannoin kuoli puun alle hakkuutyömaalla.Siinäkin on vinha ero, onko muita edellä, vai luulla olevansa.
Tuo Jesse on täällä vähän kuin yksi työkaveri aikoinaan.
Kun muut sanoivat hänelle huomenta, tämä sanoi päivää.
Jos taas hänelle sanoi päivää, olikin vastaus että iltaa!Tällä hetkellä mittaria pyörittää
Fortum Vakaa 100% Vesisähkö.
Perusmaksu 4,02 e/kk.
Energia 4,89 c/kWh.Se on van niin, että EU vaikuttaa jatkossa entistä enemmän meidän metsäasioihimme halusimme sitä tai emme.
MTK:lla on sentään 20 vuoden kokemus näistä EU-kuvioista.
Tiedämme vallan hyvin, miten siellä äkkinäistä viedään kuin litran mittaa.Miksiköhän Jesse nimittelet minua kuusiuskovaiseksi, vaikka kasvatan ja olen kasvattanut lehtipuita moninkertaisesti kauemminkin ja enemmän kuin sinä itse?
Oletko omien mielikuviesi vanki?
Onko MTK-asioissa samoin?
Ajattelepa ihan aidosti, minkälainen toimintaympäristön muutos on tapahtunut maatalousasiossa Suomen EU-aikana.
Tilojen määrä on pudonnut kymmenenteen osaan, ja toimivien tilojen koko ja niiden eläinmäärät ovat samaan aikaan yli kymmenkertaistuneet.
Kyykkylypsystä on siirrytty robotteihin ja automaattiruokintaan ja nykyaikaiseen peltokonekantaan.
Tämä kaikki on tapahtunut suomalaisen yhteiskunnan, markkinavoimien ja EU:n vaikutuksesta ja tahdosta.
Kaikki tämä huomioiden MTK on suoriutunut osastaan hyvin.
Voit Jesse tässä ja nyt antaa MTK:lle ohjeita, mitä pitäisi tehdä paremmin.
Pelkkä arvostelu on arvotonta, jos ei ole tarjota parempaa vaihtoehtoa tilalle.Suomen julkistalouden alijäämä on yllättäen rikkomassa EU:n budjettikurisääntöjä.
Tilastokeskuksen viime viikolla julkistaman arvion mukaan Suomen alijäämä nousi viime vuonna 3,4 prosenttiin suhteessa bruttokansantuotteeseen eli yli EU:n salliman kolmen prosentin kynnysarvon.
Vajeen koko tuli yllätyksenä valtiovarainministeriölle, joka vielä viime syksynä ennusti alijäämän pysyvän 2,7 prosentissa suhteessa bruttokansantuotteeseen. Samaa ennusti myös EU-komissio.
Edellisen kerran Suomen vaje ylitti kolmen prosentin kynnysarvon vuonna 1996.
Suomi on rikkomassa myös toista EU:n vakaus- ja kasvusopimuksessa määriteltyä budjettikurisääntöä, koska julkinen velka on ylittämässä yhdessä sovitun 60 prosentin rajan.
Velkasuhteen ylityksestä ei tosin ole tulossa rangaistusta, koska rike selittyy Suomen sijoituksella yhteisiin kriisirahastoihin.
Ranska vältti tiistaina jopa neljän miljardin euron sakot, kun EU-maiden valtiovarainministerit päättivät komission esityksen mukaisesta antaa ranskalaisille liekaa.
Kyseessä on jo kolmas kerta, kun Ranska saa EU-komissiolta armonaikaa. HSTaitaa nyt tuo mtk:n syyttely kummuta jostain sieltä vanhasta muistista 70-80-luvulta.
Sanokaapa Suomesta joku toinen edunvalvontajärjestö joka olisi yhtä paljon joutunut uudistumaan ja seuraamaan aikaansa viimeisen 20 EU -vuoden aikana.
Pysähtyneisyys tuntuu vaivaavan enemmänkin näitä arvostelijoita kuin arvosteltavaa.