Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset
-
Googlesta löytyy eri valmistajien mobiilisaunoja ja -mökkejä:
”Mobiilisaunat”
Jos nykyinen meno Suomessa jatkuu, en rakentaisi enää mitään rakennuksia kasvukeskusten ulkopuolelle.
2/3 Suomesta on jo tällä hetkellä ”näköalatonta seutua” kuten edesmenneessä Neuvostoliitossa valtiovallan toimesta oman onnensa varaan jätetyistä alueista sanottiin.
Pyörien päällä olevat ratkaisut ovat siten parhaita.
Auntovaunujen lisäksi ovat ihan kelvollisia nämä pyörien päälle rakennetut saunamökit.Lintutornit ovat viranomaisten erityissuojelussa.
Sellaisen voi tehdä vaikka paksusta hirrestä ja varustaa kaikin mahdollisin mukavuuksin.
Muistatteko miehen, joka rakensi hulppean hirsilinnan lintutornin nimellä Päijäntten rannalle?
Ei tarvinut lupia, ja se aluekin oli jossain suojeluohjelmassa.Yksi seikka jatkuvaa kasvatusta puoltavissa ”laskelmissa” on kiinnittänyt huomiotani ja joskus suorastaan huvittanut.
Jatkuvassa kasvatuksessa ei ole juuri koskaan huomioitu uudistumisriskiä.
Jaksollisessa se on kyllä yleensä muistettu mainita.
Täällä muutamat hokevat vieläkin, että ”ainahan maapohjalle metsä syntyy, miksi pitäisi istuttaa?”
Samaan hengenvetoon saatetaan sanoa, että jotkut alueet on jouduttu istuttamaan kolmeenkin kertaan, eikä vieläkään ole tullut metsää.
Jos se luontainen metsän syntyminen on niin varmaa, niin miksi näille kolmeen kertaan istutetuille alueille ole sitten syntynyt luonnonmetsää?Meilläpäin sanotaan, että alkoholi on täysin tarpeetonta, kunhan on tarjolla kellar-kylmää sahtia.
Vanhat autot varmasti vähenevät kesällä alkavan romutuskorvauksen ansiosta, mikä on kokeilun tarkoituskin.
Jo nyt on nähtävissä asiaa valmistelevaa liikehdintää.– Mitenkäs on Horjumaton, joko autonhankinta-ajatukset ovat nyt kuukauden kestäneen keskustelun aikana kirkastuneet?
Reima on täällä aika monta kertaa puhunut kaikkien tulojen ja menojen erotuksesta.
Koskeeko se aina tasapuolisesti aivan kaikkia vertailulaskelmia?
Olen ollut huomaavinani, että joskus tahtoo aina jotain unohtua.Romutettavan auton keski-ikä on Suomessa yli 20 vuotta, kun se EU:ssa keskimäärin on 15 vuotta.
Maassamme on EU:n toiseksi korkein autovero.Viime vuonna ensirekisteröintien määrä laski alle 104 000:n. Alueellisesti autokannan ikäerot ovat suuria, esimerkiksi monissa Kainuun, Pohjois-Karjalan ja Itä-Lapin kunnissa yli 40 % autoista on yli 15-vuotiaita.
Autokannan keski-ikä kääntyy laskuun vasta kun ensirekisteröintien määrä kasvaa noin 150 000:een ja samaan aikaan autojen kierrätystahti kiihtyy. Tässä auttavat esimerkiksi romutuspalkkiokampanja ja auton hankinnan verotuksen alentaminen.
Irlanti 6,3
Iso-Brit. 7,3
Itävalta 7,5
Belgia 8,0
Saksa 8,3
Ranska 8,2
EU 8,3
Ruotsi 9,8
Portugali 10,1
Kreikka 10,7
Slovakia 11,5
Suomi 11,9
Viro 12,0Yllä autojen keski-ikä joissakin Euroopan maissa
Nämä ns. jatkuvaa kasvatusta tarjoavat tahot yrittävät löytää asiakkaansa niistä yleensä melko uusista metsänomistajista, joilla ei vielä ole kokemusta eikä tietämystä metsäbiologian perusteista.
Jatkuva kasvatus ei pidemmällä tähtäimellä ole Suomen ilmastossa eikä puulajeilla mahdollista.
Lopputuloksena on vain enemmän tai vähemmän tuottamattomia raiskioita, jotka ohjautuvat ennemmin tai myöhemmin veronmaksajien rahoittamiin uudelleenmetsitysohjelmiin.
Tarjotaan siis hetkellistä hyötyä seurauksista välittämättä.
Toiset haluavat nimittään sitä yksilön vapaudeksi, toiset taas edesvastuuttomuudeksi.