Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset
-
Kyllä minullakin on koko ajan ollut näkemyksiä, miten säävarmaa sähköä pitää tuottaa nykyistä enemmän. Joskus tuntuu siltä, että aivan kaikilla ei ole selkeää käsitystä siitä, miten paljon sähköä yleensäkään tuotetaan puulla. Otetaanpa vain yksi esimerkki: Energiapuuta käyttävät kaukolämpölaitokset tuottavat sekä lämpöä että sähköä. Niiden yhteinen sähköteho on 2 500 megawattia, eli saman verran kuin Olkiluoto 3 ja 1/2 yhteensä. Puuta käyttäviä laitoksia ollaan nyt oltu vähentämässä, kun pitää tehdä juuri päinvastoin. Turvevoimaloiden kanssa mentiin valitettavasti vielä pidemmällä. Nyt nähtiin sitten sekin, että vielä jäljellä olevat turvevoimalat pelastivat Suomen sähköhuollon, eli niiden kehittämistä on jatkettava. Tämä ei ole paluuta menneisyyteen, vaan tulevaisuuden tekemistä.
Perkon polkupyöräyhtälö on hieman samanantapainen kuin meikäläisen työmatkayhtälö aikoinaan. Silloin kun asuin vielä mailla, työmatkani oli kymmeniä kilometrejä suuntaansa. Jos lähdin myöhässä kotoa, nostin ajonopeutta (joskus jopa hieman yli sallitun, -rikos tosin jo vanhentunut) ja ehdin ajoissa töihin. Kun muutin työpaikan lähelle, ja lähdin myöhässä töihin, niin tulin myös myöhässä töihin!
Joku taisi tuolla dellä mainita Metka-tuen. Sitä on varattu tälle vuodelle suunnilleen sama summa kuin sadalle tuulimyllylle maksetaan tariffitukea vuodessa.
jpjulkulle ja samalla muillekin: Kaikki tietenkin toivomme tässäkin asiassa parasta, mutta pelkäämme pahinta, mikä valitettavasti tahtoo nykyisin aika usein toteutuakin. Jos jotkut voivat odottaa hyvää kevättä, niin kumisaappaiden valmistajat ja -myyjät. Voitte hieman jo hahmottaa, minkä verran eri järjestöt kannustavat tekoälyn työnhakijoiksi muuttaneita ja muita kevätkiireettömiä lähtemään keväisiin metsiin etsimään ja kartoittamaan linnunpesiä! Siellä pitää vain silloin olla pitkävartiset kumisaappaat etenkin niiden rantojen läheisyydessä, mutta monesti myös kuivien maiden notkanteissa on paljon vettä. Kun on nyt nähty tikkasodat, oravaepisodit, ja raakkucaset, niin enpä oikein usko metsäyhtiöiden innokkuutteen juuri mihinkään hakkuisiin ko. kolmen kuukauden aikana. Linnunpesien siirrosta asukkaineen voi tulla joillekin tekoälyn syrjäyttämille uusi työsarka. Jopa sama pesä kun saattaa tulla ensin siirretyksi aiotulle hakkuuaalueelle, ja jonkin ajan päästä toisen toimeksiantajan puolesta sieltä pois! (-tai sitten päinvastaisessa järjestyksessä..) -Kevättä odotellessa!
PS. Maaliskuukin on sitten vielä näitä pakkasia!
Jos MJO:n lukujen mukaan mennään, niin minun ilmoittamat luvut olisivat silloin alakanttiin: 6 x 328 500 = 1 971 000 x 12 = 23 652 000 eur.
Tässä tapauksessa oli kuitenkin kysymys vain 10 vuodesta, eli 1 971 000 x 10 = 19 710 000 eur.
Syöttötariffijärjestelmässä on mukana kaikkiaan noin 400–500 tuulimyllyä. Kyllä kmo se pilkku on aivan oikeassa paikassa. Ko. kohteessa myllyjä on kuusi kpl.
Sähköpyörää Perkolle jo suosittelinkin, niin pääsee joutuin sen ylämäen ylös, ja alamän kun lasettelee jarruttelematta vapaalla alas, niin ei tule sen yhtälönkään kanssa ongelmia…
Metsuri motokuskille: Kyllähän se sähkön säästäminen on jo vanha, ja nykyäänkin käytössä oleva keino. Kyllä niitä katuvaloja on nyt sammuteltu jo aika paljonkin. Sähköautoja on jätetty pihaan seisomaan, jos käytettävissä on poltttomoottoriauto, jne. Kovilla pakkasilla kiinteitöjen lämpöjä ei voi määräänsä enempää laskea, ettei ala tulla vesiputkille rakenteille vahinkoja. Uimahalleissa ja etenkin niiden saunoissa on viime aikoina ollut ihan mukavasti porukkaa. Eihän nämä tämmöiset asiat tietenkään koske tällaista kiiteähintaista sähköä polttavaa kovapäistä boomeria.
MJO:lle: Syöttötariffituki on sitä suurempaa, mitä halvempaa sähkö on. Sähkö on ollut pitkään hyvinkin halpaa, joka on nostanut maksettuja summia. Tosin viime aikoinahan tukea ei ole tarvinut maksaa. Ko. tapauksessa kirjoittaja tuntee tuulivoimalan asiat sen verran hyin, ettei kysymys ole vain mielipiteestä. Jotain kertoo sekin, ettei niitä ole kiistetty kunnan eikä yhtiön taholta.
Nyt pitää kyllä tehdä selväksi, että en arvostele, vaan yritän parhaani mukaan tuodan realismia näihin sähkökeskusteluihin aivan samaan tapaan kuin metsäasioissakin. Mämä eivät todellakaan ole mitään uskonasioita, joissa sivuutettaisiin tosiasiat. Jos jotkut esitetyt faktat eivät jotain palstalaista miellytä, niin sille ei voi sitten mitään. Sen takia en aio vaieta jatkossakaan.