Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset

Esillä 10 vastausta, 481 - 490 (kaikkiaan 30,499)
  • Visakallo Visakallo

    Eipä ole tullut vastauksia jupesan kysymykseen. Itselläni oli aikoinaan vajaa 10 hehtaarin varttunut kuusikko, johon ajattelin määräaikaista suojelua, mutta en uskaltanut siihen lähteä, kun pelkäsin, että kymmenen vuoden määräajan jälkeen alueellta voisikin löytyä jotain sellaista, ettei hakkuu enää onnistuisikaan. Kun järeän kuusitukin hinta sitten nousikin ihan kelvolliseksi, lähetin alueen pöllit Pellokselle sorvattavaksi, ja alueella kasvaa nyt uusi puusukupolvi rauduksia ja kuusiakin, joista otetiin jo nyt ensimmäiset joulukuuset.

    Visakallo Visakallo

    Näinhän se jpjulku tahtoo joskus olla, että toiset muistelee menneitä ja toiset elää  ihan tätä päivää. Eipä ole energiapuun korjuu Suomesta vieläkään kuollut, vaikka sen hautajaisia on pidetty  jo vuosikaudet, ja vaikka laivat tuovat tänne Suomeen jätteitä ja myrkkyjä poltettavaksi pitkin maapalloa.

    Visakallo Visakallo

    Kiitos kysymästä vanha Husovarna!  Vointi on erinomainen ja Eduskunnan puhemies Jussi Halla-aho piti todella hyvän puheen Valtiopäivien avajaisissa. Mitähän se Huso haluaisi erityisesti kuulla liittyen noihin valtakunnan turvallisuuskysymyksiin?

    Visakallo Visakallo

    No niin, se häirikkösoittaja taisikin jo tuossa edellä ilmoittautua…

    Visakallo Visakallo

    Miten ollakaan, juuri nyt Valtiopäivien avajaisten aikaan Ylen kanavilla on ollut voimakkaita häiriöitä. Niitä on ollut nyt jo usempana päivänä, joten kysymys ei ole mistään yksittäisestä häiriöstä. Yle tiedotti näistä häiriöistä jo viikon alussa.

    Visakallo Visakallo

    Nyt on taas joku uusi huijauspuhelukampanja käynnissä, minullekin on tullut niitä tänään. Robotti soittaa, ja numero näyttää kyllä suomalaiseta, mutta ei sitä ole. Pystyvät nykyisin väärentämään soittavan numeron näyttämään tavalliselta suomalaiselta kännykkänumerolta.

    Visakallo Visakallo

    Mikko kirjoittaa täyttä asiaa kuten yleensä muuloinkin.

    Visakallo Visakallo

    Näyttäisi siltä, että täyssähköautot halpenevat edelleen, jotta pystyvät kilpailemaan myynnissä polttomoottoriautojen kanssa:

    TM: EU:ssa sähköautojen osuus uusien autojen myynnistä voi jäädä selvästi aiemmin arvioitua pienemmäksi vuoden 2035 jälkeen, jos Euroopan komission tuoreimmat päästöehdotukset tulevat voimaan. Uusien autojen myynnin osuus voisi silloin pudota jopa 50 prosenttiin. Aiemmin tavoitteena oli nollapäästöisyys, mikä olisi merkinnyt uusien polttomoottoriautojen myyntikieltoa.

    Visakallo Visakallo

    Perko klo 11:10 purkauksesta tuolla edellä kun ottaa ärtymyksen pois, niin jääkö siihen jäljelle oikein mitään asiaa?

    Visakallo Visakallo

    Kohta ei tarvitse enää varjolaivoja kenenkään pysäytellä, kun ne pysähtyvät muutenkin ja juuttuvat jäihin. Ovat niin vanhoja ja ruosteisia, etteivät kestä jäissä kulkua. Joutuvat odottamaan kevättä ja jäiden sulamista.

Esillä 10 vastausta, 481 - 490 (kaikkiaan 30,499)