Käyttäjän Visakallo kirjoittamat vastaukset
-
Niinpä, vietiinhän niitä kuusitukkja meiltäkin aina Japaniinkin asti silloin 1990-luvun laman aikoihin, kun Suomen teollisuus tiputti tukin hinnat puoleen, vaikka siihen ei olisi ollut edes tarvetta, kun kahdella devalvaatiolla markan arvosta hävitettiin siitäkin silloin puolet pois.
Energiateollisuuden tulevaisuusennusteet ovat mielenkiintoisia. Niissä keskitytään enemmän itse asiaan, ilman ohjaavia poliittis-ideologisia värityksiä. Arvio on viimevuodelta. On mielenkiintoista nähdä, muuttuuko tämän vuoden ennuste johonkin suuntaan?
ALVA-YHTIÖT OY Energiantuotannon polttoainejakauma 2022
Puu: 64,4 % %
Turve: 31,8 % %
Hiili: 2,9 % %Näyttäisi siltä, että sähkökattiloilla oltaisiin tuon ajan jälkeen lähinnä korvattu turpeen ja kivihiilen osuutta.
Vielä noista Kela-taksikyydeistä sen verran, että nehän eivät näy hyvinvointialueiden menoina, vaan ne maksetaan suoraan valtion budjetin kautta. Tämä on johtanut osaltaan siihen, että alueiden terveydenhoitoyksiköiden lopettamiset näyttävät tuovan hyvinvointialueiden butjetissa enemmän säästöjä kuin todellisuudessa tapahtuu. Minäkin köröttelen mukavasti taksi-Mersun kyydissä Helsingin ja Lahden reissuja, joita suur-eläkeläinen Tolopainen raippaveroillaan reilusti rahoittaa, josta toki olen syvästi kiitollinen!
Jostain olisi löydyttävä kaikissa oloissa saatavissa olevaa sähköä n. 2000 megawattia lisää täällä Suomessa, kun rakenteilla olevat datakeskukset ja muut sähköä käyttävät investoinnit kytketään sähköverkkoon tämän ja ensi vuoden aikana. Palstalaisilta löytyy varmasti hyviä ehdotuksia..? Nyt oltiin jo äärirajoilla, vaikka esim. kaikki ydinvoimalat toimivat moitteettomasti koko ajan, ja Aurora-linjakin saatiin suunniteltua aikaisemmin käyttöön.
On täysinymmärrettävää, että tänä talvena esim. Helen ei kerro tammikuun lukujaan, koska siihen ei ole pakkoa, mutta maaliskuun jälkeen onkin sitten toinen tilanne, kun neljänesvuosiraportti on laadittava. Mahtavatko pyytää Helsingin Yliopiston Kielitieteen laitokselta apua raportin sanamuotojen hiontaan…
Sähkökattiloiden käytön kannattavuus perustuu täysin sähkön hintaan. Niiden investointipäätökset tehtiin silloin, kun energiapuun hinta nousi voimakkaasti, ja samaan aikaan sähkön hinta laski. Nyt kehitys on kääntynyt päinvastaiseksi, eikä tehtdyt investoinnit olekaan enää kannattavia. Jos, ja kun kaikki datakeskus- ym. sähkönkäyttöinvestoinnit on saatettu valmiiksi, ja kytketty sähköverkkoon, edullisen sähkön aika päättyy Suomessa. Tuskin nyt sentään Metsälehden keskustelupalstalla on tästä asiasta mitään epäselvää kenelläkään. Jos vertaatte tilannetta niihin maihin, missä on tehty vastaavia investointeja, on tapahtunut aivan samankaltainen kehitys. Suomen sähköntuotanto nojaa aivan liikaa vaihtelevaan tuotantoon, ja johtaa koko yhteiskunnan erittäin suuriin ongelmiin.
suorittava: ”vain niitä tavaralajeja on mahdoölista tehdä, joita on ostettu. Ko kohteella energiapuu ei ollut listalla.”
Onko todella niin, että Keski-Suomen puolella tehdään puukauppoja siten, ettei kauppakirjassa ole niitä puulajeja, mitä leimikossa on? Täällä sellainen menettely tekisi ostohenkilöstä hyvin pian entisen ostohenkilön.
Älähän hätäile Tolopainen! Mistä me tiedämme, mitä kaikkea nämä kaksi herraa vielä ehtivätkään saada aikaiseksi…
Oletteko löytäneet tietoa Alvan sivuilta, tai jostain muualta, kuinka paljon he käyttävät puuta nykyisin?