Keskustelut Metsänhoito Pieni palsta, itsekseen taimettunut, koivua pukkaa Vastaa aiheeseen: Pieni palsta, itsekseen taimettunut, koivua pukkaa

Vastaa aiheeseen: Pieni palsta, itsekseen taimettunut, koivua pukkaa

Keskustelut Metsänhoito Pieni palsta, itsekseen taimettunut, koivua pukkaa Vastaa aiheeseen: Pieni palsta, itsekseen taimettunut, koivua pukkaa

raivuri

Tässä on erotettava kaksi eri kasvatusmallia, joista ketjussa puhutaan. Kuusen istutustaimikoissa kaksivaihekasvatus ei yleensä toimi ja ole kannattavaa. Sen sijaan taimikko, joka on luontainen sekoitus tai jo epäonnistunut kuusen istutus sopii kaksivaiheiseksi. Niistä ne vanerit kannattaa ottaa. Pääsääntöisesti kaksivaihekasvatus onnistuu sillon, kun kuusikko syntyy lehtipuuston alle luontaisesti siis toisin sanoen kuusen ja koivun pituuseron ollessa riittävän suuri.

Taimikon hoitoa ja kasvatusmallia tulisi aina miettiä senhetkisen tilanteen mukaan. Ei ole järkeä lakaista kuusen taimikon yli reilusti päässyttä koivikkoa keskenkasvuisena nurin, koska näissä tapauksissa vahinko on jo päässyt tapahtumaan. Se, että on joskus jotain istutettu ei mielestäni pitäisi olla perustelu millekään hoitotoimenpiteelle