Jatkuva kasvatus oli 70 -luvulla oiva tapa hankkia valtiolta mp-rahat taimiin, muokkaukseen ja istutukseen pohjoisissa maakunnissa. Rankalla tukkihakkuulla metsä vajaatuottoiseksi ja sitten odotus 5 vuotta, jonka jälkeen toteutuikin kauniisti ”metsästä saadut kantorahatulot eivät ylitä kaksinkertaisesti viljelyn aiheuttamia kustannuksia”, ja sitten avohakkuu ja viljely erittäin jykevällä veronmaksajan tuella”. Moraalitonta arkea siinä  missä Suomen Kuvalehdelläkin, julkaisu jättää seuraamatta uutisiansa, mikä on alkeellinen journalismin virhe — ”Metsät kuolevat kuuden vuoden kuluessa” — nyt on kulunut tuosta uutisesta jo aika monta 6 v. jaksoa–mikseivät kuolleet?? Lukijat odottavat yhä vastausta.  Maailman laajuisesti löytyy esimerkkejä,jopa tuhansia vuosia vanhoja, kuinka parhaan puuston jatkuva poiminta lopulta hävittää metsän perimää korvaamattomalla tavalla. Tätä ei jatkuvan kasvatuksen ajatolla tajua. Metsälakien valvonnasta on tullut julkisuuteen aivan liian negatiivinen kuva, puhumalla asiat yleensä selvisivät keppi heilui aniharvoissa yksityistapauksissa.