Keskustelut Metsänhoito Erkki Lähde Vastaa aiheeseen: Erkki Lähde

Vastaa aiheeseen: Erkki Lähde

Keskustelut Metsänhoito Erkki Lähde Vastaa aiheeseen: Erkki Lähde

Gla Gla

Minulla on metsässä terijoensalava, mutta en ajatellut sen antaa levitä. Ei kyllä ole kelvannut hirvielukoillekaan.

Lähes poikkeuksetta, kun metsäkeskusteluun osallistuu ns. ulkopuoliset, keskitytään metsänhoitomenetelmiin. Tämä on ongelma kahdesta syystä. Ensinnäkin lakia juuri muutettiin, jotta menetelmien valinta ei olisi esteenä tavoitteiden toteutukselle ja menetelmien kehittymiselle. Toisekseen, usein ulkopuolisilla ei ole asiantuntemusta. Siksi pitäisi keskittyä määrittelemään tavoitteet, joita metsätaloudelle asetetaan ja joiden mukaan menetelmät valitaan. Vihreiden yms. ongelmaksi tulee kuitenkin se, että kehitys luontoarvojen ja hiilinielujen osalta voi jaksollisella menetelmällä parantua, jos edellytyksistä huolehditaan. Sitähän ei voi sallia. Lisäksi se edellyttää eläinten tappamista, mikä on aivan liian vaikea aihe. Samalla voisi keskusteluun nousta jatkuvan kasvatuksen luonnonvastainen periaate, joten keskustelua luonnollisesti on ohjattava sopivaan suuntaan. Hakkukielto ja lahopuun määrä ovat turvallisia aiheita.