Keskustelut Puukauppa Hattu kahdella lipalla Vastaa aiheeseen: Hattu kahdella lipalla

Vastaa aiheeseen: Hattu kahdella lipalla

Keskustelut Puukauppa Hattu kahdella lipalla Vastaa aiheeseen: Hattu kahdella lipalla

derHorst

Kyllähän varmasti joka maassa on yksikkökuluissa eroja mm. puunkorjuuseen ja kuljetukseen liittyen. Väittäisin kuitenkin, että Suomessa ja Ruotsissa nuo ovat aika hyvin kilpailutettuja. Syitä alhaiseen puunhintaan hakisin puumarkkinoista. Kun Suomessa ei ole oikeuden päätöksellä osoitettua kartellia, niin ehkä määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä tai kilpailun puutetta kuitenkin. Eli kuitupuun hinta ei nouse, kun sitä ei päästetä nousemaan, ja myyjät tyytyvät tähän.

Yhtenä päivänä oli juttua mediassa polttoaineen (bensa, diesel) hinnoista, joka todettiin Suomessa verotus huomioon ottaen olevan Euroopan kalleinta. Syyksi todettiin vähäinen kilpailu, eli myyjäpuolen keskittyminen. Puumarkkinoilla toisinpäin eli ostajapuolen keskittyminen, mutta molemmissa pohjimmiltaan kilpailun puutteesta kyse. Suomessa sama toistuu maan tapana monessa muussakin: päivittäistavarakauppa, pankkipalvelut, elintarviketeollisuus ja jokainen itse pohtimalla jatkaa listaa. Suomessa on ollut pitkään tapana, että isojen rahojen toimialat pyrkivät keskittymään ja lopputulos on sen mukainen.

Eipä tuohon auta kuin julkinen keskustelu raakapuun hinnoista ja myyjien asennemuutos  omien hintaodotusten asettamisen kautta. Ei myydä liian halvalla. Edunvalvonnan terästäytyminen ei taida olla se vaihtoehto, kun mhy-kenttä on ihan yhtä syvällä tuossa nykyisen puumarkkinan rakenteessa.