Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä. Vastaa aiheeseen: Jatkuva kasvatus käytännössä.

Vastaa aiheeseen: Jatkuva kasvatus käytännössä.

Keskustelut Metsänhoito Jatkuva kasvatus käytännössä. Vastaa aiheeseen: Jatkuva kasvatus käytännössä.

R.Ranta

Yritin edellä vain kertoa, että jos laskentakorko on korkea, niin se johtaa jatkuvaan kasvatukseen. Kuten Tahvonen todennut. Ei minulla ole viisastenkiveä, mitä korkoa pitäisi käyttää. 10% oli vain riittävän raju heitto, että jokainen tajuaisi mistä on kysymys. No ei todellakaan tajunnut! Jos joku ei halua nähdä näin pitkäkestoisissa investoinneissa koron merkitystä, niin se on hänen asiansa. Kukin tavallaan ja se on nyt mahdollista.

Minulla ei ole jatkuvan kasvatuksen metsiä. Männiköihin on puulajista johtuen muita edullisia ratkaisuja. Rajut uudistushakkuut ja uudistamiset tehtiin pinta-alaverolla 20-30 vuotta sitten metsiä ostettaessa. Em. syystä metsäni ovat huomattavalta osin  nuoria ensiharvennusmetsiä, eikä jk:ta tarvitse kohdallani pohtia.

Suurimmat taloudelliset hyödyt omassa metsätaloudessani ovat olleet verotuksen siirtymäkauden erikoisuudet, jotka yleensä mahdollistivat metsien hankkimisen. Metsien yleinen hintojen nousu, ja nyt tämä kuitupuun hinnannousu, joka on turvottanut nuorien puustojen arvoa vähintään kolmanneksen parissa vuodessa. Minulle metsätalous ei ole mikään ismi tai uskonasia, vaan normaalia taloudellista toimintaa, talouden lainalaisuuksien mukaan.

Ei kai metsiä kukaan hanki, ellei ole niistä ja niiden hoidosta kiinnostunut. Reippaasti yli puolivuosisataa sitten olin jo talven metsänhakkuussa. Kaato ja katkonta tehtiin sentään jo moottorisahalla, mutta karsinta vielä kirveellä. Aina siitä lähtien metsässä mitä erilaisin tekeminen on ollut  ratkaisevan tärkeä henkireikä, aivan toisenlaisen työn vastapainona.