› Keskustelut › Metsänhoito › Suuri ja kattava valkohäntäpeurakeskustelu › Vastaa aiheeseen: Suuri ja kattava valkohäntäpeurakeskustelu
”Mistä dokumentista on peräisin Glan näkemys että peurakantaa pyritään vahvistamaan alhaisen kannan alueilla?”
Anneli, kyllä tämä on ollut monena vuonna riistahallinnon papereissa monessa eri yhteydessä. Esim. itäiselle uusimaalle on pyritty kasvattamaan kantaa.
On kyllä jännä tuo että kannan arvioidaan laskevan, mutta kolarit ei vähene. En osaa selittää tuota. Sen kyllä uskon, että jotain leikkausta on tapahtunut Urjalassakin, kanta on tullut mennävuosien arviosta noin 70/1000h nykyiseen 27/1000h. Mutta sitten toisaalta pari viikkoa sitten laskin peltoaukealta mökin edestä yhteensä 33 peuraa, eli enemmän kuin tuhannen hehtaarin peurat.