Talvisodan lopussa Neuvostoliitto teki rauhan Suomen kanssa, vaikka maamme armeija oli romahtamisen partaalla. Miksei jatkettu loppuun saakka? Koska länsivallat suunnittelivat suurta ”avustusretkikuntaa” Suomen ”avuksi”. Tällöin Stalinilla olisi ollut vaarana joutua tulevaisuudessa kahden rintaman sotaan länsivaltojen ja Saksan kanssa. Tosin tuon avustusretkikunnan ehken tärkein tavoite olisi ollut blokata Ruotsin mittavat malmivarannot pois Saksan sotateollisuuden ulottuvilta. Norja ja Ruotsi tietysti vastustivat tälläisen retkikunnan tuloa omalle maaperälleen, koska pelkäsivät joutuvansa vedetyksi mukaan sotaan.
Länsivaltojen suunnitelmat Norjan rannikon ja pohjoisen Ruotsin haltuunottamisesta olivat kriittisiä Saksan sotateollisuuden kannalta ja lisäksi Norjan rannikolla oli suuri strateginen merkitys Saksan suunnittelemalle merisodankäynnille Englantia ja Neuvostoliittoa vastaan. Niinpä saksalaiset (Neuvostoliiton liittolaisina) olivat innokkaasti suostuttelemassa suomalaisia rauhantekoon luvaten siinä ohessa, että menetykset saadaan aikaan korkojen kanssa takaisin.
Kun talvisota päättyi ja siten länsivaltojen ”avustusretkikunnalle” ei enää poliittista tarvetta, niin koko hanke raukesi. Jo huhtikuussa saksalaiset sitten valtasivat Tanskan ja Norjan, jolloin Suomen turvallisuuspoliittinen asema heikkeni huomattavasti. Vaihtoehdot olivat aika vähissä:
Neuvostoliiton painostusta vastaan oli miltei mahdotonta saada ”turvatakuita”. Englanti ja muut länsivallat olivat sodassa Saksan kanssa, joka käytännössä kontrolloi miltei kaikkia meriyhteyksiä Suomeen. Lisäksi talvella ja keväällä 1941 länsivallat olivat kaikilla rintamilla kokolailla ahtaalla, jolloin pieni Suomi oli marginaalissa. Yhdysvallat toki tuki länsivaltoja, mutta ei halunnut osallistua varsinaiseen sodankäyntiin, ennen kuin Japanilaiset hyökkäsivät Pearl Harbouriin joulukuussa. Länsivaltojen ainoa huoltoväylä Suomeen olisi ollut Petsamon satama, joka käytännössä oli sekä Saksan, että Neuvostoliiton silmien alla ja asevoimien ulottuvilla.
Syksyllä 1940 Neuvostoliitto oli jo valmis ratkaisemaan ”Suomen kysymyksen loppuun”, mutta saksalaiset vastustivat Molotovin vaatimuksia. Taustalla lienee ollut halu ”rauhoittaa” pohjoisen Skandinavian tilannetta ja orastavat ajatukset Suomen hyödyntämisestä operaatio Barbarossan toteuttamisessa. Ja tähän Barbarossa täkyyn Suomessa tartuttiin, koska takana oli katkera rauha ja vääryydeksi koetut alueluovutukset ja ennen kaikkea tarjolla oli sotilalliset turvatakuut sen hetkiseltä ”ylivoimaiselta sotilaalliselta supervallalta”, sekä koettujen vääräyyksien korvaaminen korkojen kera.
No olisiko ollut vaihtoehtoja? Neuvostoliiton ”turvatakuiden” sisältö ja lopputulema oli tiedossa. Saksalaisten tarjousten hylkääminen olisi todennäköisesti siirtänyt Saksan ja Neuvostoliiton väliset taistelut koko Suomen alueelle, jossa sotajoukot olisivat jyränneet samaan tapaan, kuin Baltiassa ja varmaan olisi päädytty samaan lopputulokseenkin. Puolueettomaksi julistautuminen olisi ollut kokolailla yhtä tyhjän kanssa, koska sen ”vartioimiseen” ei resurssit olisi riittänyt Saksan ja Neuvostoliiton kokoisia maita vastaan. Saksan kelkkaan lähtö oli tietoinen valinta, mutta tilanteessa piti valita ”ruton ja koleran väliltä”.
Jälkikäteen on helppo viisastella.