Nyt, kun yhteiskunnan odotukset metsille ovat muuttuneet radikaalisti, nähdään vanhan linjan kääntöpuoli. Metsää odotetaan enää pelkän puunsaannin sijasta myös hiilinieluksi, luonnon monimuotoisuuden pesämunaksi ja kansalaisten virkistysalueeksi. Sama metsänomistaja, jota 80-luvulla kannustettiin rahallisesti hakkaamaan metsänsä tyystin, joutuu nyt sopeuttamaan toimintaansa uusiin, usein ristiriitaisiin tavoitteisiin huvenneella tuottavuudella.
Ja tässä kohtaa lasku alkaa kolahtaa. Kun metsänomistajan aiemmin tekemään työhön ja rahan sijoitukseen liittyvää tuottoa ei realisoidu odotetulla tavalla, se heijastuu koko yhteiskuntaan. Joillekin metsänomistajille maksetaan nyt uusista, luonnonläheisemmissä hoidon tavoista ja suojelusta korvauksia. Nämä rahat tulevat valtion kassasta, eli veronmaksajilta pois terveydenhoidosta.
Lopputulos on karu. Suurimmat rahat 1980-luvun puuvaroista menivät metsäteollisuuden taskuun. Nyt metsänomistaja maksaa uudelleen metsistä on maksettu pinta-alavero ja nyt vielä päälle pääomavero ensin korjatakseen menneisyyden kestävyysongelmia ja toiseksi kärsimällä puuraaka-aineen heikkoudesta, hintojen laskusta. Se on kallis oppitunti siitä, miten lyhytnäköinen resurssipolitiikka voi vuosikymmenten päästä laatia yhteiskunnalle laskun, josta ei olla haluttu puhua silloin, kun se olisi pitänyt maksaa.
Tietyt tutkijat yrittivät puolustaa metsänomistajan oikeuksia ja tuottavuutta heidät vaiennettiin halventavin kirjoituksin, tutkimukset suljettiin ja toisin ajatelleet yritykset takavarikoitiin ja omistajia painostettiin laitoksiin. Yksityis omistus oli vaarassa tai menetetty?
Lehteen sopisi kansikuva perheestä puun tuotantoa kaltereiden takaa!