› Keskustelut › Metsänhoito › Alikasvoksen säilyttäminen › Vastaa aiheeseen: Alikasvoksen säilyttäminen
Omissa metsissä ollut jonkun verran aikoinaan jääneestä alikasvoksesta lähteneitä kuusia. Kasvu on ollut reipasta, mutta tyvilahoa näissä on myöskin ollut turhan isolla prosentilla – ehkä ainakin kolmannes näistä puista on ollut tyvestä sydänlahoinen. Alikasvoksena tullut tiheäsyinen ydin tuntuu olevan laholle herkkä, ja joissain näkyy olleen myös ilmeisesti korjuun seurauksena tulleita kuorivaurioita, jotka ei enää ulospäin näkyneet, mutta leikkauspinnassa kylläkin.
Parilla harvennetulla kuviolla oli aika paljonkin noita vanhoja alikasvoskuusia (ne tunnistaa ”vanhemmasta” ulkonäöstä, kaarna on eri näköistä, kuin nuoremmissa), ja merkkailin niitä harventajalle poistettavaksi, vaikka latvakasvu oli vahvaa. Lahon määrä osoitti ratkaisun olleen oikea.
Koivikon alle tulevaa alikasvustoa kasvattelisin, mutten missään tapauksessa muita, kun puiden iästä ei tiedä. Istutusta en lähtisi ennen hakkuuta tekemään, turhan paljon kuitenkin jää puita telojen ja oksakasojen alle, vaikka hanki suojaakin. Poikkeuksena taaskin harvennetut koivikot, joissa puut kerkeää kasvamaan hyvin näkyviksi ennen hakkuuta.