Minulla on erittäin hyviä kokemuksia ”jaksottaisesta jatkuvasta kasvatuksesta” eli siitä, että koivikkoon tai joskus männikköönkin on syntynyt hyvä kuusentaimisto – toki vähän eri-ikäinen. Kiertoaika on lyhentynyt tällöin jopa parikymmentä vuotta. Nykyisin ongelmaksi vain tahtoo muodostua ylispuiden korjuu, sopivaa taimikon säästävää korjuuta on vaikea suorittaa. Konekantaa tulisi kehittää. Tämähän kestää yleensä vain kaksi puusukupolvea kuten tuolla joku jo on todennut. Yksi suuri etu tässä on myös se, että maapohjaa ei tarvitse muokata ja näin maapohja pysyy tasaisena. Syvät ”kuopitukset” ovat minusta aika pahoja ylipäätään metsässä.
Ongelmaksi olen havainnut myös ennakkoraivaukset, nehän käytännössä pilaavat nämä mahdollisuudet usein. Mietitäänkö ennakkoraivauksia aina riittävästi tällaisesta näkökulmasta?