Keskustelut Metsänhoito osaran aukeat Vastaa aiheeseen: osaran aukeat

Vastaa aiheeseen: osaran aukeat

Keskustelut Metsänhoito osaran aukeat Vastaa aiheeseen: osaran aukeat

Korpikolva

Metsä kasvaa hyvin siellä, missä metsä nyt yleensä kasvaa hyvin eli kangasmailla. Tätä maapohjaa on Osaran metsistä ehkä 20-30 prosenttia. Kannattaa käydä katsomassa läheisessä Syötteen kansallispuistossa, joiden metsien käyttöhistoria kaskeineen ja harsintoineen oli vertailukelpoinen 50-luvulle asti. Entiset harsintametsät kasvaa komeaa tukkia.

Ja täytyy pitää mielessä, että ennen jättimäisiä ojituksia Osaran aukosta oli erilaisia soita ja kitukasvuisia rämeitä jopa valtaosa. Ei sieltä kovin paljoa puuta hehtaaria kohden ollut mahdollista saadaakaan. Maanmuokkausten, istutusten, lannoitusten, ennenaikaisten uudistushakkuiden ja uudelleenistutusten jälkeen on saatu aikaan välttävää kuitupuumetsää myös kankaiden ulkopuolelle, mutta voitollista siitä projektista ei taida saada taiottua kukaan.

Ja sitten on se viimeinen kolmasosa, lähinnä entisiä avosoita, joista miljoonaa poltettua diesel-litraa kohden saadaan kerättyä pari peräkärryllistä maailman kalleinta polttopuuta. Niitä ”metsiä” ei taideta kauheasti esitellä?