Keskustelut Metsänhoito Sahalan kartanon metsänhoidon erikoisuuksia Vastaa aiheeseen: Sahalan kartanon metsänhoidon erikoisuuksia

Vastaa aiheeseen: Sahalan kartanon metsänhoidon erikoisuuksia

Keskustelut Metsänhoito Sahalan kartanon metsänhoidon erikoisuuksia Vastaa aiheeseen: Sahalan kartanon metsänhoidon erikoisuuksia

kuusessa ollaan

Tuon ajourakaukalo-menetelmän kuvia olen joskus nähnyt. Se mietityttää, että kun se kaukalo on ”oja”, se on myös kostein kohta kuviolla. Eli myös heikoiten kantava ja vain talvikorjuukelpoinen?
Lisäksi mietityttää uran reunalla kasvavien puiden juurien vaurioitumisriski, niiden täytyy kasvaa varsin jyrkästi alaspäin, eli korjuun yhteydessä vaurioriski on talvellakin suurempi.

Monesti harmitellaan sitä, että ojia perattaesssa joudutaan kaatamaan siitä ojan reunalta isompia puita. Itse lasken sen jopa eduksi. Silloin otetaan hyöty ojien aikasemmasta vaikutuksesta, samalla ojasta 3 metrin päässä olevat ojanpenkkapuita laadukaammat rungot saavat kasvutilaa. Monessa tapauksessa lisääväät kertymää ja jopa mahdollistavat rahan tulemisen siinä hakkuussa.
Ja ojien väleissä olevat rungot tavallaan saavat tasoitusta alun hitaammalle kasvulleen. Lopputuloksena on tasakokoisempi puusto.
Yksi vaihtoehto on myös kaivaa uudet ojat ristiin vanhojen kanssa, tälläisenkin toteutuksen olen nähnyt.

Tosta juuristo tien sidontatapana on omakohtaista kokemusta, myös ”vanhanisännän” periaatteiden osalta. Toimii ns. oman käytön kärryteissä, mutta nyky kuorma-autoille ei niiden apu riitä kuin korkeintaan turvemailla. Mutta siellä sitten joustava suo päästää rungot kallistumaan tiellä kuormituksen mukaan ja silloin ura kapenee entisestään.