Keskustelut Harrastukset ympäristötaide Vastaa aiheeseen: ympäristötaide

Vastaa aiheeseen: ympäristötaide

Keskustelut Harrastukset ympäristötaide Vastaa aiheeseen: ympäristötaide

Pinsiön vaari

Eipä irronnut aikaa eilen retkeni kuvailuun. Mutta tänään olin pitkään Yltä ja Alta teoksella pällistelemässä metsäistä urheilua. 1356 oli ilmoittautuneita. Eli iso tapahtuma. Hyvin joukko sinne sopi. Parkkipaikkana oli onnistuneesti sänkipelto. Parkkipaikkojen puute on nykyisin suurin haaste isojen tapausten järjestelyssä.

Molemmilla maataideteoksilla on hyvin nähtävissä ettei edes mänty menesty paljaassa soramaassa. Luiskatuissa rinteissä johon on heitetty lapiolla tai tuuli lennättänyt kariketta kasvu on vauhdikasta. Mutta kauempana sorakentällä kasvu on kituliasta. Seudulla on kymmeniä hehtaareja soranoton jäljiltä metsitettyjä alueita. Laidoilla alueet on jo kuitukoossa. Keskustaa kohti kasvu huononee. Mutta kun karike lisääntyy ja männyn kanssa symbioosissa elävät sienet alkaa menestyä myös puut menestyy.

Heti alkutaipaleella aamulla ohitin mielenkiintoisen kasvuston. Parilla aarilla on päässyt valtaan jättitatar. Vieraskasvi joka kesäisin kasvaa nelimetrisen kasvuston jossa muut kasvit ei menesty. Kasvimassaa pinta-alaa kohti huikea määrä. Sopisikohan energiakasviksi?

Torstain retkelläni ajoin Pinsiöntietä jossa peruskunnostusvaiheessa käytettiin kivituhkan korvaajana polttolaitostuhkaa. Toiminut hyvin. Painumat ja huono kunto kesällä ei johtunut materiaaleista vaan hoitamattomuudesta. Karhu tiellä oli useammin kuin tiekarhu!

Tien vieressä on nähtävissä monia metsäasioita joita monikaan ei ole huomannut. On upea männikkö joka kylvettiin v 1952 kulotetulle mäelle. On 1911 istutettu lehtikuusikko josta löytyy lehtikuusentatteja. On myös 1850 luvulla tehty järvenlasku. Entinen järvenpohja kasvaa nyt komeaa metsää. Näitä näkymiä löytyy joka seudulta pitää vaan ottaa asioista selvää.