Kolumni | Luontotyypit ja laki

Vastikään vahvistettua luonnonsuojelulakia uudistettaessa eduskunta äänesti loppumetreillä lakiluonnoksesta pois uhanalaisten luontotyyppien suojelua koskeneet pykälät. Lain käsittely osoitti, että uhanalaisten luontotyyppien säilyttämisessä pallo halutaan pitää maanomistajilla, heitä palvelevilla ammattilaisilla ja metsäviranomaisilla.

Vaikka pykälät jätettiin pois, itse ongelma ei kuitenkaan poistunut. Luonnonsuojelualueiden ulkopuolisessa luonnosta löytyy paikoitellen alueita tai kohtia, joihin kestävästä metsätaloudesta puhuttaessa on vaikea sovittaa muita ratkaisuja kuin suojelu.

Esimerkiksi tehokas puun tuottaminen sopii näihin kohteisiin huonosti. Hakattujen tilalle ei puuston uudistamisesta huolimatta palaudu uusia samanlaisia luontotyyppejä erityisine eliölajeineen, vaan jotain yleisempää. Köyhtynyttä monimuotoisuutta, luontokatoa. Asioita, joita pallon haltijoilta ei enää suvaita riippumatta siitä, mitä laissa lukee.

Toisaalta on vaikea ajatella, että luontotyyppiongelma kyettäisiin hoitamaan kuntoon pelkästään lainsäädännön keinoilla. Kokemusta asiasta on kerryttänyt 1990-luvulta lähtien Metsälain 10. pykälä, joka velvoittaa turvaamaan erityisen tärkeiden elinympäristöjen ominaispiirteet hakkuissa.

Pykälän avulla koko metsäala herätettiin huomaamaan, että talousmetsissä on kohteita, joita ei voi eikä saa käsitellä tavanomaisin keinoin. Herättelymielessä pykälä oli onnistunut ratkaisu. Se on myös tuonut aitoa turvaa yli 70 000:lle monimuotoisuuden kannalta tärkeälle hehtaarille.

Kymppipykälän soveltamiskelpoisuus ja valvonta on mahdollistettu sen sisältämien luontotyyppien tarkoilla määrittelyillä, joita on edelleen tarkennettu viranomaisen tulkintaohjeella. Ytimekkyys, selkeys ja yksitulkintaisuus ovat toimivalle säädökselle tärkeitä ominaisuuksia, mutta juuri niihin liittyy lakiin kirjoitetun luontotyyppisuojelun suuri heikkous.

Luontotyypit nimittäin ovat monimuotoisia ja hyvin vaihtelevia. Metsälaki esimerkiksi vaatii turvaamaan ominaispiirteitä keskimäärin vähintään kymmenen metriä korkeiden jyrkänteiden alusmetsissä. Metrimäärä on selkeä, mutta kalliojyrkänteen ja alusmetsän luontoarvot ovat sitä enemmän kytköksissä vaikkapa jyrkänteen kivilajin ravinteisuuteen ja pinnanmuotoihin.

Metsänomistajien ja koko metsäalan huomio ymmärrettävästi kiinnittyy ensisijaisesti lain tarkoittamiin kohteisiin. Vaatii valveutuneisuutta ymmärtää, että monimuotoisuudelle arvokkaat luontotyypit eivät pysy turvassa pelkästään sillä, että toimii lain vaatimusten mukaisesti.

Luontotyyppien hakkuita rajoittavaa lainsäädäntöä voi toki kehittää nykyistä kattavammaksi, mutta pykälien toimeenpano kärsii sitä enemmän, mitä monimutkaisempia niistä yritetään tehdä. Asioiden kirjaaminen lakiin ei myöskään automaattisesti laajenna kohderyhmän ymmärrystä luontotyyppien säilyttämisen tärkeydestä.

Siksi lainsäädännön rinnalle pitää kehittää lisää täydentäviä keinoja, esimerkiksi kannustavaa rahoitusta, paikkatietoa kohteista ja suosituksia luontotyypit turvaavista ratkaisuista.

Kirjoittaja työskentelee johtavana asiantuntijana Tapio Oy:ssä.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Luonto Luonto

Keskustelut

Suo

Kuvat