Hämäräinen, kolean sateentuhjuisen talvenkynnyksen ilta. Puhelin pärähtää, kohte-lias ja ystävällinen rouva kertoo tekevänsä yleis- eurooppalaista työturvallisuustutkimusta. En juuri noihin suostu vastailemaan, mutta turvallisuus on tärkeää ja saatan jonkun vinkinkin antaa. Kysymyspatteri pärähtää käyntiin.

Teitkö viime viikolla ulkotyötä? Kuinka paljon: alle tunnin, 1–4 tuntia vai jopa yli neljä tuntia? Siis koko viikossa. Heristän korvaani ja ehkäpä nyrkkiäkin. Kyselijärouva on kuitenkin syytön ja mukava, joten vastaan kohteliaasti. Valitsen rajuimman vaihtoehdon ja tarkennan vielä – yli 40 tuntia.

Suojasinko pääni auringolta? Totta tosiaan, kypärä oli ja myssy alla, niskasuojuskin eikä taivaanpallo pilkahtanutkaan. No, entäpä käytinkö aurinkovoidetta? En varmasti, en käytä kesälläkään, kun jätän yöllä kertyneet luontaiset suojarasvat aamuisin pesemättä. Huollanko työkonettani tuuletetussa tilassa? Ehkäpä, kun enimmät huollot teen lava-auton takalaidalla metsän siimeksessä, tuulessa ja viimassa.

Pysyn korrektina gallupin loppuun asti, mutta sappi kiehuu. EU-ärtymykseni malja on jo kukkuroillaan. Tällaiseenko verorahojamme käytetään?

Muutoinkaan sieltä Brysselin suunnalta ei ole tullut ainakaan meikäläiselle mitään positiivista. Aivan yhtenään, toinen toisensa perään, sieltä pukkaa jos jonkinlaista säädöstä, esitystä ja vaatimusta. Pieni, mutta äänekäs suomalaisten joukko häärinee takapiruina ja hännystelijöinä. Koko metsäala on maatalouden tavoin lytätty kelvottomaksi ja alalla toimivat tomppeleiksi.

Haistakoot pitkän peen!

Tällaisen, koko ikänsä maalla ja metsien keskellä asuneen ja sieltä toimeentulonsa saaneen näkökulmasta koko EU ja etenkin sen metsäpolitiikka on hullua humpuukia. Eivät vähääkään käsitä ruohonjuuritason elämää: millä keinolla täällä sitten pitäisi elantonsa hankkia?

Olen ollut – ja olen edelleenkin – ylpeä siitä, että olemme tulleet omillamme toimeen, maksaneet laskut ja kasvattaneet kolme reipasta tytärtä. Metsää on kyllä hyödynnetty lujasti, mutta vielä lujemmin hoidettu ja vaalittu. Meillä on hyvät, kauniit, kasvavat ja runsaspuustoiset tilukset ja runsaasti mitä hienoimpia luontokohteita. Ja kaikki tämäkö on tehty väärin?

Haistakoot pitkän peen! Tyhjäntoimittajaksiko tässä olisi pitänyt ryhtyä vai oikeinko turhaksi byrokraatiksi?

Jos EU ei tarvitse minua, en minäkään tarvitse EU:ta. Mielestäni Iso-Britannia on vielä olemassa, vaikka erosivat. Brexitistä voisi olla mallia meillekin.

Kuitenkin pitää olla inhorealisti. Voi olla, että sama hölynpöly jatkuu, säännöstely lisääntyy ja älyttömiä lupia edellytetään. Tietenkin kaikki ennallistetaan – vailla ymmärrystä metsän ekologisista, taloudellisista, sosiaalisista ja kulttuurellisista lainalaisuuksista.

Alan suojata metsiäni EU:lta. Nyt on aika toteuttaa listalla olevat avohakkuut, tiet ja muutkin kulku-urat sekä ojitukset. Myös itselleni tärkeät pikkulammikot saatetaan loppuun.

Polttopuita hakkaan otsa hiessä, kaikki liiterit ja häkkyrät täyteen. Ne pienhiukkaset nääs, kohta ei klapia polteta kuin komissaarin erityisluvalla, jonka saa vain pikkupikku voitelurahalla. Puhdastahan kuulemma on vain venäläinen maakaasu ja ydinvoima. Jos vain niitä saisi.

Ryhdyn kapinaan. Kuumennan nokipannuni oikein räiskyvällä ja savuttavalla nuotiolla, kaadan kuppini täyteen ja ilmoitan, että minä juon nyt kahvia.

Suojaudu EU-hullutukselta:

• tee rästihakkuut hetimiten
• ojat ja tiet kuntoon nyt

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.