Mainos

Ala-Kaakisen tilalla kuormain ja metsäperävaunu palvelevat sekä maataloudessa että metsätöissä

Keslan innovatiiviset tuotteet ovat löytäneet pysyvästi paikkansa Ala-Kaakisen maatilalla. Modernit tuotteet on viimeistelty huippuluokkaisilla lisävarusteilla, joiden ansiosta työskentely pysyy tehokkaana myös vaativissa olosuhteissa.

Oulunsalon kylässä toimiva Ala-Kaakisen tila on entinen karjatila, jossa voi aistia historian havinaa. Vaikka yli 100-vuotiaan maatilan toiminta on vuosien varrella muuttunut ja kehittynyt, ovat Keslan ratkaisut osoittautuneet korvaamattomiksi tilan arjessa.

“Ala-Kaakisen tilalla keskitymme pääasiassa maanviljelykseen ja metsätöihin. Lisäksi teemme metallitöitä aina, kun vaan ehdimme. Ensimmäiset Keslan tuotteet tulivat meille käyttöön jo 90-luvun alusta ja siitä lähtien olemme tehneet tiivistä yhteistyötä heidän kanssaan”, kertoo tilan omistaja Raimo Kaakinen.

Ensiluokkalaisilla koneilla työskennellään tehokkaasti myös vaativissa olosuhteissa

Keslan innovatiiviset tuotteet ovat löytäneet pysyvästi paikkansa Ala-Kaakisen maatilalla. Raimo pitää traktorikuormaimen ja metsäperävaunun vahvuutena monipuolisuutta, sillä ne soveltuvat mainiosti erityyppisiin työtehtäviin.

“Viimeisimpänä hankimme Keslalta 144ND metsäperävaunun ja 316T traktorikuormaimen, päivitimme vanhat mallit uudempiin. Kesla on ollut meille hyvä ja toimiva kumppani, joten meidän oli helppo pyytää tarjousta heiltä. Olemme olleet todella tyytyväisiä näihin Keslan uusiin tuotteisiin, sillä esimerkiksi energiapuun korjauksessa isommasta kourasta on ollut suurta apua”, Raimo kertoo.

Traktorikuormaimen ja metsäperävaunun yhdistelmä palvelee Ala-Kaakisen tilalla esimerkiksi metsätöissä tai puutarhajätteen ajamisessa taloyhtiöiden kevätsiivouksissa. Modernit tuotteet on viimeistelty huippuluokkaisilla lisävarusteilla, joiden ansiosta työskentely pysyy tehokkaana myös vaativissa olosuhteissa.

“Nykyisessä metsäperävaunussa on napaveto ja sen vetovoima on vähintäänkin riittävä. Lisävarusteina meillä on sekä perävaunussa että kuormaimessa työvalot, jotka ovat yllättävän hyvät talven pimeinä aikoina. Myös työkalulaatikko on ollut kätevä ominaisuus. Tuotteet ovat kestäviä, emmekä ole tarvinneet vielä kertaakaan varaosia”, selittää Raimo.

Keslan käyttäjäystävälliset tuotteet ovat suomalaista laatua

Keslan ratkaisut on suunniteltu erityisesti suomalaisten maatalousyrittäjien tarpeita silmällä pitäen, mitä myös Ala-Kaakisen tilalla arvostetaan. Kotimaiseen toimijaan on helppo luottaa, kun tuotteet ovat pitkäikäisiä ja huoltovarmoja.

“Keslan traktorikuormain ja metsäperävaunu ovat olleet meille sopivia, sillä traktorilla pystymme hoitamaan monipuolisia työtehtäviä. Keslan tuotteet ovat nopeuttaneet merkittävästi työntekoa, kun voimme siirtää enemmän tavaraa kerralla. Pitkäaikainen yhteistyö Keslan kanssa on osoittautunut sujuvaksi, sillä heidän tuotteet ovat lujia ja kestäviä. Tulemme ehdottomasti jatkossakin käyttämään heidän palveluita”, toteavat yhteistuumin Raimo ja Jani Kaakinen.

Mainos

Kommentit

Ei vielä kommentteja.