Mainos

Kotimaiset kuormaimet on suunniteltu käytettäväksi vaativissa olosuhteissa

Pieksämäellä asuva Janne Leikas omistaa yhdessä veljensä kanssa maatalousyhtymän, jossa sivutoimintana tehdään myös metsäurakointia. Maatalousyhtymä Leikas on alunperin kasvinviljelytila, joka on siirtynyt isältä pojille vuonna 2013. Nykyään tilan arki pitää sisällään varsin moninaisia työtehtäviä, joissa traktorit lisävarusteineen ovat osoittautuneet korvaamattomiksi avuksi. Erityisesti lisääntyneissä metsätöissä veljekset luottavat Keslan laadukkaisiin kuormaimiin, jotka toimivat tehokkaasti myös vaativissa olosuhteissa.

“Meidän tilallamme on kokonaisuudessaan noin 220 hehtaaria peltoa. Keväällä urakoimme kylvöjä, kesäisin työllistävät heinätyöt ja viljan puinnit, kun taas talvisin keskitymme lumiauraukseen, energiapuun korjuuseen, puutavaran ajamiseen sekä kalkinlevitykseen. Traktorit ja kuormaimet palvelevat meitä hyvin monipuolisissa tehtävissä, kuten energiapuun hakkuussa, puun ja pyöröpaalien ajossa sekä kalkin levityksessä”, kertoo Janne Leikas.

Tehokas KESLA 326T -kuormain palvelee mutkattomasti kovassa työnteossa

Keslan kuormaimet ovat kulkeneet Leikkaan tilan matkassa jo pitkään. Energiapuun korjauksen lisääntyessä veljekset kokivat tarpeelliseksi päivittää jo pitkään palvelleen Keslan 316T-kuormaimen uudempaan malliin. Jannen mukaan yhteistyön jatkaminen Keslan kanssa oli itsestään selvää, sillä kotimaisena toimijana he pystyivät asentamaan uuden kuormaimen tehtaalla ainoastaan 180 kilometrin päässä Leikkaan tilasta.

“Uusi Keslan 326T-kuormain on vastannut odotuksiamme hyvin. Tässä mallissa letkut eivät ole näkyvillä, minkä ansiosta ne eivät voi takertua puun oksiin työnteon lomassa. Kuormain on meillä erittäin monipuolisessa käytössä ja koemme sen ulottuvuuden sekä nostotehot hyviksi. Käsittelemme sillä oikeastaan kaikkea, mikä kourassa vaan kestää. Kuormaimen voi myös irrottaa kesäksi, jolloin traktori on vapaa muihin töihin”, Janne kuvailee.

Kotimainen toimittaja ymmärtää suomalaisten vaatimukset

Janne Leikkaan mukaan yhteistyö Keslan kanssa on sujunut hyvin, sillä kotimaiselta yritykseltä saa palvelua nopeasti aina tilanteen niin vaatiessa. Keslan toimintavarmat ja helposti huollettavat kuormaimet vastaavat suomalaisten maatalousyrittäjien vaativiin tarpeisiin.

“Arvostan sitä, että traktori ja kuormaimet ovat kotimaisilta valmistajilta. Näin voimme tukea suomalaisia yrittäjiä ja saamme tarvittaessa apua sekä varaosia aivan läheltä omaa tilaamme. Uusi Keslan kuormain on osoittautunut erittäin tehokkaaksi ja erityisen tyytyväisiä olemme sisäpuoliseen letkutukseen. Se on sopinut meidän käyttötarkoitukseemme erinomaisesti”, Leikas kiittelee.

Tutustu Keslan 326T-kuormaimeen! 

Mainos

Kommentit

Ei vielä kommentteja.