Mainos

Voiko metsätaitoja oppia tietokoneella? – testaajat kertovat

Metsäammattilaiset ja metsänomistajat ovat jo yli kahden vuoden ajan hankkineet uusia taitoja ja todistuksia osaamisestaan TAPIO ForestTEST® -verkkokursseilta. Onnistuneita kurssisuorituksia on kirjattu tuhansia. Miltä opiskelu digivälineillä sitten maistuu? Ilmeisen hyvältä. Työnantajat arvostavat järkevää työajan käyttöä ja mahdollisuutta todentaa osaaminen. Kurssilaiset pitävät helppokäyttöisyydestä ja todistuksista. Lue kokemuksista kursseilta Kannattava metsätalous ja Sertiseriffi PEFC.

Metsänomistaja Jaakko Temmes kertoo Kannattava metsätalous -kurssista

Minua pyydettiin kokeilemaan Tapion uutta verkkokurssia metsätalouden kannattavuudesta. En uskonut saavani kovin paljon uutta itse asiasta, mutta olin utelias näkemään, mitä metsätalouden ja metsänhoidon verkko-opetus voi metsänomistajalle antaa.

Kaikkeen kömpelyyteen ja kaatuiluun tietojenkäsittelymaailmassa tottuneelle ensivaikutelma oli hämmästyttävän helppo ja toimiva. Kurssi toimi hyvin ja luotettavasti ilman ongelmia sekä Windows 10 läppärissä että Android tabletissa. Ainoa hetken ihmettely oli oppimisympäristöön rekisteröitymisessä ja kieliasetuksissa.

Kurssi muodostui tekstien, kuvien ja graafien vuorottelusta sekä niihin liittyvistä tehtävistä. Vaikka aihe oli minulle tuttu, verkkokurssin suorittaminen ei ollut mikään läpihuutojuttu, vaan asioihin joutui tosissaan paneutumaan. Välillä tuntui, että läpikäyntiä ei raaski millään keskeyttää, kun oli päässyt ajatuksesta kiinni ja vauhtiin. Kurssi selvästi koukutti ja piti otteessaan. Itse asia – metsätalouden kannattavuus – oli hyvin jäsennetty ja jaettu osioihin.

Erityismaininnan ansaitsevat keskituoton ja arvokasvun käyrät, niihin liittyvät tekstit ja niiden suulliset selostukset. Hyvin havainnollista – oikein rautalangasta vääntämistä. Toinen elämys tuli rinnastuksesta, missä metsänomistusta kutsuttiin erikoissijoitusrahastoksi (jonka salkunhoitajana on metsänomistaja itse). Hauska ja havainnollinen rinnastus.

Kannattava metsätalous -verkkokurssia voin oman kokemukseni perusteella suositella kaikille metsänomistajille.

Kurssin käymisestä syntyi minulle ahaa-elämys. Tämä on varmasti tulevaisuuden suunta metsäopetuksessa. Nyt verkkokurssit ja -tutkinnot ovat arkea jo ammattilaisilla, seuraavaksi varmaan metsätalousyrittäjiksi opiskelevilla ja lisääntyvissä määrin myös muilla metsänomistajilla. Ei yksinomaisena oppimismuotona, vaan hyvänä osana opintoja ja tutkintoja.

Kannattava metsätalous -verkkokurssia voin oman kokemukseni perusteella suositella kaikille metsänomistajille. Onko kurssi sitten kallis? No kurssin hinta on nyt samaa luokkaa kuin metsäalan oppikirjojen hinta ja rahansa vastineeksi saa kirjan tapaan osaamista ja ymmärtämistä.

Kurssiarviointini voit lukea kokonaisuudessaan Etämetsänomistaja-lehdestä 1/2017.

 

Kannattava metsätalous -kurssi on jaettu viiteen osaan, jotka voi opiskella omaan tahtiin.

Koneteko Pitkänen Oy ja Sertiseriffi PEFC

Koneteko Pitkänen Oy:ssä varmistettiin PEFC-metsäsertifioinnin osaaminen Sertiseriffin avulla. Hanna Pitkänen kertoo käyttökokemuksista: ”Hyvää on, että pystyy itseopiskeluna tekemään oman aikataulun mukaan. Ehdottoman kätevä, hyvää kertausta ja uusia asioita, miehet on tykänneet. Moni on ajatellut, että voi vasemmalla kädellä tehdä, mutta ei voikaan, joutuu paneutumaan. Ei ole tullut negatiivista kommenttia. Meillä on miehiä töissä, joilla ei ole kokemusta tietokoneista, yllättävän helposti ovat onnistuneet.”

Sertiseriffi-kurssin todistus on kätevä väline antaa näyttö vaadittavasta osaamistasosta, jota edellytetään metsätyön toteuttajilta niin PEFC- kuin FSC-metsäsertifoinnissa.

 

 

 

Verkkokurssit saat heti verkkokaupasta

TAPIO ForestTEST -kurssit opiskellaan helppokäyttöisellä foresttest.fi-oppimisalustalla, jossa jokaisella opiskelijalla on oma henkilökohtainen työpöytä.

Kurssitarjonta syksyllä 2017:

  • Kannattava metsätalous
  • Sertiseriffi PEFC
  • Sertiseriffi FSC Neuvoja
  • Sertiseriffi FSC Toteuttaja
  • TAPIO Maanmuokkauskortti
  • TAPIO Harvennuskortti
  • Istuta laadukkaasti
  • Laadukas taimikonhoito
  • Metsänkäyttäjän liito-oravasimulaattori (ilmainen, löytyy oppimisalustalta)

Kursseihin voi tutustua demojen avulla, jotka löytyvät Tapion verkkokaupasta.

Mainos

Kommentit

Ei vielä kommentteja.