Talviharvennus

Helmikuussa tehty harvennus Pohjois-Pohjanmaalla. Kuvat otettu heinäkuun lopussa.

Kuinkahan usein/harvoin tulee sellainen talvi, että ensin tulee pakkasta kunnolla viikkokausiksi ja sitten vasta lumi. Silloinkin tiheä metsä voi suojata maata jäätymiseltä.

Kommentit (4)

  1. metsä-masa

    Onko kuvassa varsinaiselta talviharvennukselta tuleva juontoura (kokoojaura) laaniin, ja kertyikö kuva materiaalia varsinaiselta harvennus alueelta ?. Kuvan työmaassa on voinut olla yrittäjällä ajatuksena tuoda puutavara lyhintä tietä varastoon, joka on yleinen käytäntö, varsinkin talvikorjuussa.

    Jos juontouran paikka olisi sovittu tai merkattu jo kaupanteon yhteydessä kantavaa maata pitkin varastoon, tältä väliaikaiselta näköhaitalta olisi vältytty.

  2. Panu

    Varmaan se on kokoojaura. Kuvissa on pahiten upottanut paikka, joka sattui silmiin. Tästä kuitenkin näkee, että maa ei ollut jäässä.

  3. Gla

    Luontoväki tykkää, kun tulee pienvesiä maastoon ojitusten vastapainoksi. Kyllä hyttysten kelpaa.

  4. Sammakot noissa viihtyy, hirville juomapaikkoja ja myös muille…

Puukauppa Puukauppa

Kuvat