Uutinen Tilaajille Taivalkosken ampuja tuomittiin taposta Tuomittu on määrätty tahdosta riippumattomaan psykiatriseen hoitoon.
Uutinen Tilaajille Puukaupassa tahti kiihtyi, keskihinnat nousussa Alkuvuoden ostomäärä on neljänneksen pienempi kuin vuosi sitten.
Uutinen Tilaajille MTK: Puukauppakohteiden suunnittelussa alkaa tulla jo kiire Puukaupan jarruna alkuvuonna on ollut heikko kuitupuun hinta, MTK arvioi.
Uutinen Tilaajille Myrskypuiden korjuu jatkuu Varsinais-Suomessa, ”Suurimpana haasteena on mäntytukin vaikea markkinatilanne” Korjaamatonta puuta on metsissä vielä paljon, Metsänhoitoyhdistys Lounametsästä kerrotaan.
Uutinen Tilaajille Yrittäjät.fi: Puolen vuosisadan yhteistyö Metsä Groupin kanssa sai tylyn lopun Metsä Group karsii korjuu- ja kuljetusyrittäjiä kovalla kädellä. Sopimus jäi uusimatta myös 50 vuotta yhteistyötä tehneen Veljekset Lehtomäki Oy:n kanssa.
Uutinen Tilaajille Stora Enson Imatran jättisahalle ympäristölupa Saha käyttäisi puuta noin 1,7 miljoonaa kuutiota vuodessa.
Artikkeli Tilaajille Pörssi houkuttaa Pyhännän puutuoteyhtiöitä Pyhäntä on Suomen teollistunein kunta. Siellä on kohta kolme pörssiyhtiötä, joista kaksi toimii puurakennusalalla.
Uutinen Tilaajille Salvoksen listautumisessa yllätyskäänne Listautuminen siirtyy määräämättömään ajankohtaan. Kuukautta aiemmin tunnelma oli vielä toiveikas.
Uutinen Tilaajille Sahateollisuus: ”Puun hintataso on korkea ja vientimarkkina piiputtaa” Etenkin mäntysahatavaran kysyntä ja markkinatilanne ovat olleet vaikeita.
Artikkeli Tilaajille Stora Ensolla on Oulussa uusimmat tehtaat ja kalleimmat puut Hintatilaston korkeimmat tai lähes korkeimmat kantohinnat ovat Pohjois-Pohjanmaalla. Stora Enson aluejohtaja Jyri Änäkkälä ei valita.