Uutinen Tilaajille Yle: Taivalkosken ampumisesta syytetty todettu syyntakeettomaksi Puukauppaan liittyvän surman käsittely on jatkunut Oulun käräjäoikeudessa.
Uutinen Tilaajille Kehno markkinatilanne heikensi Stora Enson tulosta, ”Alku oli myönteinen” Myös Oulun uuden kartonkilinjan käyttöönotto näkyi tuloksessa, yhtiöstä kerrotaan.
Artikkeli Tilaajille Suurmetsänomistajan ohje: ”Ensiharvennukset on syytä teettää hankintana” Ensiharvennuksessa tärkeintä eivät ole eurot vaan hyvä korjuujälki, Elisa Lähdesmäki sanoo.
Uutinen Tilaajille Tutkimusylijohtaja Asikainen Audiomedialle: Ennallistamisen talousvaikutukset arvioitu puutteellisesti Ennallistamisen vaikutukset voivat näkyä jopa useiden miljardien eurojen vuosittaisina menetyksinä, Antti Asikainen sanoo.
Uutinen Tilaajille Luke: Metsänomistajille viime vuonna ennätystulot hakkuista Suurimmat kantorahatulot kertyivät Pohjois-Savosta, Pohjois-Karjalasta ja Keski-Suomesta.
Artikkeli Tilaajille Metsät ja raha: Suometsän talvihakkuu kaupaksi kesäleimikon kylkeen Osa suometsien hakkuukohteista on korjattavissa myös kuivana kesänä. Perinteisesti talvikorjuukohteiksi määritellyistä leimikoista kannattaa kysyä puukauppatarjousta samalla, kun myy tämän kesän korjuukohteita.
Artikkeli Tilaajille Stora Enson Lielahti Metsät ja raha -tapahtumassa: ”Puulle tarvetta 24/7/365” Stora Enson Oulun tehtaiden puunostoja kasvatetaan, mutta ongelmana on kallis kuitupuu, ilmeni Metsät ja raha -lukijatapahtumassa.
Uutinen Tilaajille Metsähallituksen Ristijärven-hakkuita ei rajoiteta, ”Päätös oli odotustemme mukainen” Lupa- ja valvontaviraston mukaan hakkuiden rajoittamiselle ei ollut perusteita.
Artikkeli Tilaajille Puukauppa jumittaa, mutta ”nyt näyttää jo helpommalta” Alkuvuoden puukauppa on ollut tukossa kuin keväinen Hormuzinsalmi. Samalla ostajien puuvarannot hupenevat. Tämä ennakoi kuumaa puukauppakevättä.
Uutinen Tilaajille Pesimäaikaisia hakkuita koskeva lakiesitys etenee eduskunnassa Laki on tarkoitus saada voimaan toukokuun aikana.