Alkuvuoden puukauppa kasvussa, hinnatkin nousussa

Puuta ostettu jo lähes kolme miljoonaa kuutiota, Metsäteollisuus ry:n tilastoista selviää.

Puukauppaa on käyty alkuvuonna hiljalleen kiihtyvää vauhtia. Metsäteollisuus ry:n jäsenyritysten viime viikon ostomäärä nousi liki 630 000 kuutioon, mikä on runsaat 20 000 kuutiota enemmän kuin edellisviikolla. Vuodentakaisesta kasvua kertyi muutama tuhat kuutiota.

Kaikkien ostajien ostot vuoden neljältä ensimmäiseltä viikolta kohosivat lähes 2,7 miljoonaan kuutioon.

Keskikantohinnat olivat nousussa. Kuusitukista maksettiin 72 euroa kuutiolta, mäntytukista 69,07 euroa kuutiolta ja koivutukista 59,32 euroa kuutiolta. Myös kuitupuiden keskihinnat kohenivat. Kuusitukista maksettiin 27,18 euroa kuutiolta, koivukuidusta 26,03 euroa kuutiolta ja mäntykuidusta 25,53 euroa kuutiolta.

Alkuvuoden puukauppa-aikeista ei ole tällä hetkellä tilastotietoa. Metsänkäyttöilmoituksiin perustuvan tilaston julkaisussa on teknisiä ongelmia, Suomen metsäkeskuksesta kerrotaan.

Katso tuoreimmat puunhinnat tästä ja kokeile myös Metsälehden puunhintalaskuriaPuunhintalaskuri.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.