Anjalassa pysäytetään kaksi paperikonetta reiluksi viikoksi, myös henkilöstöä lomautetaan

Stora Enso perustelee tuotannon keskeytystä AKT:n lakolla.

Stora Enson Anjalan tehtaalla pysäytetään kaksi paperikonetta ja lomautetaan henkilöstöä 8 päiväksi. Lomautukset alkavat sunnuntaina 26. päivä. Asiasta kertoi ensimmäisenä Kouvolan Sanomat.

Tuotannon keskeytystä yhtiöstä perusteltiin AKT:n lakolla.

Anjalassa ja Inkeroisten tehtaalla käytiin alkuvuodesta muutosneuvottelut. Niiden perusteella työnantajalla on mahdollisuus enintään 90 päivän lomautuksiin loppuvuoden aikana.

Myös UPM:n Kymin tehtaan kaksi paperikonetta seisovat. Toisen pysäytyksen taustalla on lakko ja toisen aiemmin suunnitellut lomautukset. Lomautuksia on myös muilla UPM:n tehtailla.

Stora Enso myi viime vuonna paperitehtaitaan eri puolilta Eurooppaa. Anjalalle ei löytynyt ostajaa sopivaan hintaan, joten yhtiö päätti pitää sen.

Lisää aiheesta: Stora Enso myy Hylten paperitehtaan Ruotsissa, pitää Anjalan

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa