Bioenergia torppaa kaavailut jakeluvelvoitteen alentamiseksi

Järjestö pitää esitystä epäjohdonmukaisena, lyhytnäköisenä ja sen hyötyjä epävarmoina.

Öljyn hinnan nousu kurittaa kuljetus- ja korjuuyrityksiä. Tilanteen helpottamiseksi on esitetty liikenteen biopolttoaineiden ja biokaasun jakeluvelvoitteen tilapäistä poistamista tai alentamista polttoaineen hinnan alentamiseksi.

Bioenergia ry tyrmää tällaiset kaavailut.

”Pidämme esitystä jakeluvelvoitteen tilapäisestä poistamisesta epäjohdonmukaisena ja lyhytnäköisenä ja sen hyötyjä epävarmoina. Pääongelma on fossiilisten polttoaineiden hinnannousu. Toimenpide lisäisi välittömästi fossiilisen öljyn käyttöä ja liikenteen päästöjä, joita pitää hallituksen suunnitelmankin mukaisesti vähentää”, toteaa Bioenergia ry:n toimitusjohtaja Harri Laurikka.

Hänen mukaansa esitys olisi myös turmiollinen biokaasun edistämiselle.

Bioenergia muistuttaa, että uusiutuvien polttoaineiden tuotannossa ei ole havaittu pullonkauloja. Markkinat ovat toistaiseksi toimineet ja tuotteita on ollut tarjolla.

Jakeluvelvoitteen äkkinäinen muuttaminen loisi toimintaympäristöön kokonaan uuden poliittisen riskin. Sopimuksia on jo solmittu tulevaisuuden varalle, mikä asettaisi toimijat erilaiseen asemaan. Tilapäinenkin muutos kostautuisi biopolttoainemarkkinoilla ja vaikuttaisi solmittujen sopimusten kautta yrityksiin, järjestö arvioi.

”Jos halutaan kriisissä helpottaa yritysten ahdinkoa, se pitää tehdä täsmällisesti suoralla kustannustuella eikä lisätä fossiiliriippuvuutta”, Laurikka sanoo.

 

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa