Bioenergia: Uusia toimia energiaturpeen käytön edistämiseksi tehtävä nopeasti

Järjestön mukaan alalle tarvitaan nyt uskottava ja riittävän pitkä näkymä.

Ukrainan sodan aiheuttama eurooppalainen energiakriisi ja keskeytynyt puun tuonti Venäjältä edellyttävät määrätietoista ohjelmaa kotimaisten energialähteiden lisähyödyntämiseen, Bioenergia ry arvioi. Koska uudet energiaratkaisut eivät lähivuosille ehdi eikä energiapuuta ole eri syistä riittävästi saatavilla, on turve välttämätön osa suomalaista energiaratkaisua vielä useiden vuosien ajan, järjestö katsoo.

Järjestön mukaan turpeella on mahdollista vähentää fossiilisten tuontipolttoaineiden käyttöä, edesauttaa puun riittävyyttä, pienentää kuluttajien energialaskua ja hillitä inflaatiota.

Tulevina vuosina tarvitaan koko turpeen nykyinen tuotantokapasiteetti, Bioenergia arvioi. Tätä tukevia päätöksiä on tehtävä vielä kuluvan vuoden aikana, yksi tällainen voisi olla esimerkiksi energiaturpeen kilpailukyvyn parantaminen määräajaksi.

Tärkeintä on kuitenkin luoda alalle uskottava ja riittävän pitkä – vähintään kahden hallituskauden mittainen – näkymä, joka antaa toimijoille varmuuden lähivuosien toimintaympäristöstä.

Jos päätöksiä ei tehdä, alan alasajo jatkuu ja loputkin yrittäjät kaikkoavat. Samalla menetettäisiin kotimainen huoltovarmuuspolttoaine. Siihen ei nykyisen energiakriisin keskellä ole varaa, Bioenergia toteaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa

Kuvat