Erävalvonta lisääntyi viime vuonna liki kolmanneksella edellisvuodesta. Metsähallituksen erätarkastajat tavoittivat yhteensä vajaat 9 200 luonnossa liikkujaa, kun edellisvuonna tarkastettiin liki 6 800 liikkujaa.
Erävalvontaraportin mukaan valtaosa – yhdeksän kymmenestä – metsästäjistä, kalastajista ja muista retkeilijöistä toimi ohjeiden ja sääntöjen mukaisesti.
Rikkeitä kuitenkin havaittiin. Huomautusten määrä kohosi 399:ään, mutta sakkojen laski 132:een. Esitutkintaan siirrettiin 54 rikosasiaa. Tässä palattiin vuoden 2023 tasolle, vuonna 2024 esitutkintaan siirrettiin vain 31 tapausta.
Eniten rikosilmoituksia kirjattiin metsästyksen valvonnassa, eniten sakkoja maastoliikenteen valvonnassa ja eniten huomautuksia kalastuksen valvonnassa. Maakunnista Lapissa oli eniten rikkeitä suhteessa tarkastuksiin.
Luvatonta hirvestystä ja ammuttuja joutsenia
Metsästyksessä paljastui muutama vakavampi tapaus. Puolangalla myrkytettiin susi, lisäksi havaittiin petojen ajattamista kelkoilla, luvatonta hirvenpyyntiä ja Lapista kaksi ammuttua joutsenta. Myös kaato- ja johtajailmoituksissa havaittiin puutteita ja karhunpyynnissä ravintohoukuttimien käyttöä.
Kalastuksessa yleisiä rikkeiden syitä olivat lupaehtojen vastainen kalastus, kalastonhoitomaksun laiminlyönti, pyydysten puutteelliset merkinnät, verkkojen tai rapumertojen luvaton käyttö.
Maastoliikenteessä havaittiin muun muassa luvatonta syvänlumenajoa ja reittien ulkopuolella ajoa. Huomattava osuus kaikista sakkoseuraamuksista viime vuonna koski maastoliikennettä, Metsähallituksesta todetaan.
Luonnonsuojelualueilla puututtiin luvattomiin leireihin ja rakennelmiin, roskaamiseen, tulentekorikkomuksiin ja sopimuksettomien matkailuyrittäjien toimintaan.
Metsähallituksen erävalvonnassa työskentelee 11 vakituista erätarkastajaa. Sesongin ajaksi palkataan myös kausivalvojia. Valvontaa kohdistettiin alueille, joilla kävijämäärät ovat suurimmat metsästys- ja kalastussesonkien aikana.
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään