EU-maat sopuun pakkausasetuksesta, metsäteollisuus nyreissään

Metsäteollisuus ry: Esitys sitoo EU:n fossiilisiin raaka-aineisiin ja lisääntyvään veden kulutukseen.

EU:n jäsenmaat pääsivät eilen sopimukseen pakkaus- ja pakkausjäteasetuksen kannastaan. EU:n jäsenmaiden muodostama Eurooppa-neuvosto palautti ehdotukseen Suomen ajaman poikkeuksen, jonka mukaan tavaroiden kuljetuksessa käytettäville kartonkipakkauksille ei asetettaisi uudelleenkäyttötavoitteita.

Siitä huolimatta neuvottelutulos on Metsäteollisuus ry:lle pettymys. Etujärjestön mukaan esitys suosii uudelleenkäytettäviä pakkauksia kierrätettävien, uusiutuvista raaka-aineista valmistettujen pakkausten kustannuksella ja siten sitoo EU:n fossiilisiin raaka-aineisiin ja lisääntyvään veden kulutukseen.

”Neuvoston saavuttama lopputulos on metsäteollisuuden näkökulmasta pettymys. Se on muutamia poikkeuksia lukuun ottamatta samansuuntainen komission ehdotuksen kanssa. On tärkeää edetä fossiilisten raaka-aineiden korvaamisessa uusiutuvilla ja kierrätettävillä materiaaleilla. Tämä esitys vaarantaa etenemisen tällä polulla”, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki sanoo.  ‍

Seuraavaksi asetusehdotusta käsitellään EU:n komission, parlamentin ja Eurooppa-neuvoston ns. kolmikantaneuvotteluissa, joissa pyritään löytämään kompromissi EU:n parlamentin ja Eurooppa-neuvoston kantojen välillä.

Kommentit (1)

  1. Edunvalvonta ja oikeuksien puolustaminen täältä rannalta katsottuna on kyllä kaiket ajat näyttänyt hampaattomalta.Mikä lie todellisuus?
    Ja kaikenlaiset oman pesän likaajat olisi saatettava edesvastuuseen.

Puukauppa Puukauppa