EU pyytää Suomelta biotalouskonferenssia

Suomi aikoo EU:n puheenjohtajakaudellaan edistää biotaloutta.

Euroopan unionin komissio pyytää Suomea järjestämään laajan biotalouskokouksen ensi kesänä, kun Suomi on unionin puheenjohtajamaa, kertoo Suomen Metsäyhdistys.

Euroopan unionin komission pyynnöstä kertoi maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä Asikkalassa, jossa avattiin tällä viikolla Euroopan unionin päättäjille suunnattu Metsäakatemia.

Lepän mukaan Suomi aikoo puheenjohtajakaudellaan edistää unionin biotaloutta muutenkin. Puheenjohtajakausi alkaa ensi vuoden heinäkuussa.

Esimerkiksi unionin metsästrategiaa ei aiota vain toteuttaa, vaan myös vahvistaa sen roolia energia- ja ilmastotavoitteiden saavuttamiseksi.

Hallitus on aiemmin tässä kuussa osana ilmastotoimia esittänyt mittavaa metsitysohjelmaa Suomeen. Esimerkiksi käyttämättömiä peltoja voitaisiin metsittää.

Suomessa onkin käynnissä hanke, jolla kartoitetaan metsitykseen kelpaava maa-ala. Tavoitteena on tunnistaa kohteet, joilla hiilinielua voitaisiin vahvistaa parhaiten.

EU:n Metsäakatemia on ruotsalais-suomalaista yhteistyötä ja Suomen puolelta sen järjestäjä on Suomen Metsäyhdistys.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa