EU-tukea vesistöjen kunnostamiseen

Ensi vuonna käynnistyvässä Freshabit-hankkeessa kunnostetaan puroja, vähennetään ravinteiden huuhtoutumista ja rakennetaan kalateitä.

EU:n komissio on myöntänyt Suomelle 12 miljoonaa euroa tukea vesistöjen kunnostukseen. Rahat myönnettiin ensi vuonna käynnistyvään Freshabit-hankkeeseen, jossa muun muassa kunnostetaan puroja, vähennetään ravinteiden huuhtoutumista ja rakennetaan kalateitä.

-Hanke lisää yhteistyötä eri sektorien välillä ja yhdistää vesien- ja muun luonnonsuojelun, metsätalouden ja maaseudun kehittämisen. Uskon, että saamme aikaan paljon uusia käytäntöjä, jotka jäävät pysyviksi, ylijohtaja Timo Tanninen ympäristöministeriöstä kertoo.

Hanketta tullaan toteuttamaan Suomessa kahdeksalla eri alueella, muun muassa Karjaanjoella, Vanajavedellä sekä Puruvedellä.

METSÄLEHTI