Luken toimipaikkojen karsinta etenee

Alueellistamisen koordinaatioryhmä puolsi Luonnonvarakeskuksen suunnitelmaa toimipaikkojen vähentämiseksi.

Luonnonvarakeskuksen (Luke) toimipaikkojen karsinta nytkähti askeleen eteenpäin. Valtiovarainministeriön alainen alueellistamisen koordinaatioryhmä käsitteli torstaina suunnitelmaa toimipaikkojen vähentämiseksi ja puolsi sitä.

Suunnitelmaa oli lausuntokierroksen jälkeen muutettu. Tarkistetun suunnitelman mukaan Luke muun muassa sitoutuu jatkossa Mikkelin yliopistokeskuksessa toimivan Luomuinstituutin toimintaan ja vahvistaa tutkimusyhteistyötä Kajaanissa Kajaanin yliopistokeskuksen ja Kajaanin ammattikorkeakoulun kanssa.

Kaikilla lakkautettavilla toimipaikoilla Luke hakee toiminnalle uutta toimintamallia tai siirtää tutkimustoiminnan Luken samassa maakunnassa sijaitsevaan toimipaikkaan. Uudistukseen ei liity henkilöstön irtisanomisia.

Suunnitelman mukaan Luke luopuu tai järjestelee uudelleen muun muassa Kolarin, Kannuksen ja Kajaanin toimipaikoista.

METSÄLEHTI