Euroopan parlamentti on päättänyt nopeuttaa kiistellyn metsäkatoasetuksen käsittelyä. Tavoitteena on, että parlamentti äänestää Euroopan komission uudesta ehdotuksesta metsäkatoasetukseksi marraskuun lopulla.
Metsäkatoasetuksen tavoitteena on minimoida EU:n osuus maailmanlaajuiseen metsäkatoon ja metsien tilan heikentymiseen. Asetus kieltää muun muassa kaakaon, kahvin, nautakarjan ja puun tuonnin EU:n markkinoille, jos niiden tuotanto aiheuttaa pysyvää metsäkatoa.
Komissio ehti jo aiemmin syksyllä ilmoittaa lykkäävänsä asetuksen voimaantuloa vuodella. Hieman myöhemmin se kuitenkin perui päätöksensä ja julkaisi uuden, lievennetyn ehdotuksen metsäkatoasetukseksi.
Uuden ehdotuksen mukaan tuotteiden alkuperästä raportoitaisiin vain siinä vaiheessa, kun tuotteet saapuvat EU:n markkinoille. Lisäksi velvoitteita olisi mahdollista lieventää sellaisten pienten toimijoiden kohdalla, jotka tuovat tuotteita niin sanotuista matalan riskin maista.
Näillä näkymin metsäkatoasetus astuu voimaan ensi vuoden alussa. Tosin Helsingin Sanomat uutisoi eilen, että EU:n jäsenmaiden suurlähettiläät päättivät kokouksessaan eilen, että jäsenmaat haluavat lykätä asetuksen voimaantuloa vuodella.
Lisää aiheesta: Suomi melkein valmis metsäkatoasetukseen – metsänraivaus pelloksi kaipaa vielä rajanvetoa
Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään