Hakkuumäärä kutistui viime vuonna, kuusitukkia hakattiin eniten

Energiapuuta korjattiin aiempaa enemmän, teollisuuspuuta vähemmän.

Hakkuumäärä jäi viime vuonna 75 miljoonaan kuutioon, Luonnonvarakeskuksen (Luke) ennakkotieto kertoo. Se on kaksi prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna.

Teollisuuden käyttöön ja metsänomistajan kotitarvesahaukseen puuta korjattiin 64 miljoonaa kuutiota, mikä on kolme prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Energiapuun kysyntä kasvoi, ja suoraan metsästä lämpö- ja voimalaitosten metsähakkeeksi tai pientalojen polttopuuksi korjatun runkopuun määrä kasvoi kolme prosenttia liki 11 miljoonaan kuutiometriin.

”Hakkuiden kokonaismäärä eli hakkuukertymä pieneni 75 miljoonaan kuutiometriin, joten edellisestä vuodesta tultiin alaspäin vajaat kaksi miljoonaa kuutiometriä. Siitä huolimatta määrä oli hivenen suurempi kuin edeltävän viisivuotisjakson aikana keskimäärin”, kertoo Luken yliaktuaari Jukka Torvelainen tiedotteessa.

Poikkeuksellisen paljon kuusitukkia

Tukkipuuta korjattiin teollisuuden käyttöön lähes 30 miljoonaa kuutiota, mikä on 500 000 kuutiota enemmän kuin edellisvuonna. Viiden edellisen vuoden keskiarvo ylittyi kahdeksalla prosentilla.

Hakkuu painottuivat kuusitukkiin, jota kertyi 16 miljoonaa kuutiota, neljä prosenttia enemmän kuin edellisvuonna. Määrä on poikkeuksellisen suuri, Lukesta korostetaan.

Myös mäntytukkia hakattiin ennätykselliset 12,5 miljoonaa kuutiometriä.

Kuitupuuta hakattiin runsaat 34 miljoonaa kuutiota. Se on seitsemän prosenttia vähemmän kuin edellisvuonna. Mäntykuitua kertyi 15,5 miljoonaa kuutiota, mikä on pienin määrä vuoden 2014 jälkeen. Kuusikuidun määrä laski kuusi prosenttia 10 miljoonaan kuutioon.

”Lehtikuitupuun hakkuumäärä ei odotuksista huolimatta kasvanut, vaan se jäi 8,7 miljoonaa kuutiometriin. Edellisvuosien tasosta jäätiin vajaa miljoona kuutiometriä jälkeen”, toteaa yliaktuaari Tiina Sauvula-Seppälä.

Poistumakin pieneni

Puuston poistuma laski kahdella prosentilla 89 miljoonaan kuutioon. Poistumassa on mukana hakkuukertymä (75 miljoonaa kuutiota), metsiin jääneet hakkuutähteet (8 miljoonaa kuutiota) ja lisäksi luontaisesti kuollutta puuta oli noin kuusi miljoonaa kuutiota.

”Uutta runkopuuta kasvoi 103 miljoonaa kuutiometriä vuodessa, joten metsiemme elävän pystypuuston kokonaismäärä suureni noin 14 miljoonalla kuutiometrillä”, Torvelainen arvioi.

Kommentit (1)

  1. Panu

    Siinä sitä nielua taas on, tällä kertaa kai enemmän kuin edellisenä vuonna. Se tuskin kuitenkaan ylittää uutiskynnystä valtamediassa.

Puukauppa Puukauppa