HS: Biotalous etenee kangerrellen

Helsngin Sanomien mukaan suomalaiset arvostavat ympäristöystävällistä tuotantoa, mutta vain osa toimii arvojensa mukaisesti.

Helsingin Sanomien pääkirjoituksen mukaan biotalouden läpimurtoa varten tarvitaan muutoksia sekä yleisiin asenteisiin että osaamisen, tuotekehittelyn ja sääntelyn kehittämiseen.

”Yksi biotalouden etenemiseen keskeisesti vaikuttava tekijä on kuluttajien käyttäytymisen muutos. Suomalaiset arvostavat kyllä ympäristöystävällistä tuotantoa, mutta vain osa toimii arvojensa mukaisesti. Biotalouden edistyminen edellyttää korkean ­jalostusasteen tuotannon lisäksi sitä, että kuluttajatuotteet menisivät kaupaksi.”

”Suomessa biotalous nojaa pitkälti metsien hyödyntämiseen. Biotalouden tuotos on tarkoitus nostaa 60 miljardista eurosta 100 miljardiin vuoteen 2025 mennessä. Puunkäytössä biotalouteen on niputettu puun poltto ja ener­giakäyttö, sellu- ja paperilinja, biopoltto­aineet sekä uudet tuotteet ja rakentaminen.”

Yhtäläisyys biotalouden ja ympäristöystävällisyyden välillä ei Helsingin Sanomien mukaan ole itsestäänselvyys, vaan biotalouteen sisältyy myös riskejä.

”Esimerkiksi biomassojen liikakäyttöön johtava tuotanto ei ole ympäristöystävällistä. Jos uusiutuvan energian tavoitteissa nojataan vain metsiin, tavoitellut ilmastohyödyt voivat vesittyä. Hakkuiden ja puun energiakäytön mittavasta lisäämisestä voi olla ilmaston kannalta jopa haittaa, kun hiiltä sitovat nielut pienenevät. Sen sijaan esimerkiksi puurakentamisessa ilmasto- ja ympäristöhyödyt ovat selvät, koska puurakentaminen sitoo hiiltä pitkäksi aikaa.”

”Metsäsektorilla onkin paineita toteuttaa investoinnit ja hakkuulisäykset kestävästi ja lisätä jalostusastetta niin, että Suomeen syntyisi uutta puupohjaista biotaloutta”, Helsingin Sanomat kirjoittaa.

Kommentit

Ei vielä kommentteja.

Puukauppa Puukauppa