Kamerakoptereista kehitetään metsänhoidon apuvälinettä

Laadukasta still- ja videokuvaa tuottavan kauko-ohjattavan kuvauskopterin saa jo raivaussahan hinnalla.

Erilaiset kauko-ohjattavat kuvauskopterit ovat yleistyneet niin harrastus- kuin ammattikäytössä viime vuosina huimaa vauhtia. Tekniikan nopea kehitys on tuonut kuluttajien ulottuville helppokäyttöiset laitteet, joista muutama vuosi sitten voitiin vain uneksia. Kamerakopterin perusmallin saa kotimaisista kaupoista alle kuudellasadalla eurolla.

Metsänomistajan näkökulmasta kuvauskopterin hyötykäyttömahdollisuudet ovat vielä rajalliset. Laitteilla voidaan tuottaa varsin laadukasta kuvaa metsän yltä, mutta markkinoilta puuttuvat sovellukset, joiden avulla kuvadataa voi hyödyntää.

Todennäköisesti monessa yrityksessä paiskitaan parhaillaan töitä miehittämättömien alusten tuottamaa ilmakuvaa hyödyntävien sovellusten parissa. Metsätalouteen liittyvään ammattikäyttöön on Trafille ilmoitettu noin 70 kuvauskopteria tai lennokkia.

Tutkimushankkeita aiheen ympärillä on käynnissä ympäri Suomen. Esimerkiksi Keski-Suomessa Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Suomen metsäkeskus selvittävät osana Maaseutu 2.0-hanketta mahdollisuuksia myrskytuhojen ja laajojen taimikkoalueiden inventointiin.

Puuston tilavuuden määrittäminen kuvauskopterin tuottaman kuvan avulla on kiinnostava mahdollisuus. Laskentamallien ja sovellusten avulla puulajisuhteiden ja tilavuuden määrittäminen latvusten värien ja peittävyyden perusteella lienee mahdollista. Myös hakkuusuositusten antamiseen kuvat tarjonnevat vaihtoehtoja.

Miehittämättömät kuvauskopterit ja -lennokit tuovat todennäköisesti jatkossa uusia mahdollisuuksia tilakohtaiseen metsäsuunnitteluun. Esimerkiksi pankkien voisi kuvitella olevan kiinnostuneita metsätilan nopeasta vakuusarvon määrittelystä. Väärävärikuvista on puolestaan mahdollisuus arvioida vaikka metsän lannoitustarvetta.

Katso video kopterin kuvauslennolta.

METSÄLEHTI