Tapion kirjabisnes siirtyy Metsäkustannukselle

Tapio säilyy edelleen kirjojensa -julkaisijana, mutta Metsäkustannus vastaa niiden kustantamisesta ja myynnistä.

Tapio Silva on sopinut Metsäkustannuksen kanssa Tapion kirjaliiketoiminnan siirtämisestä Metsäkustannukselle. Tapio säilyy edelleen kirjojensa – esimerkiksi Hyvän metsänhoidon suositukset -sarjan – julkaisijana, mutta Metsäkustannus vastaa kirjojen kustantamisesta ja myynnistä.

Sekä Metsäkustannus että Tapio Silva kuuluvat Tapio-konserniin.

”Konsernissa paras kirja-alan osaaminen löytyy Metsäkustannus Oy:stä. Siirron myötä uskomme asiakaspalvelun paranevan entisestään”, kertoo Tapio Silva Oy:n toimitusjohtaja Olli Äijälä.

Tapion oma verkkokauppa säilyy, mutta siellä keskitytään jatkossa digitaalisten tuotteiden, koulutuksen ja metsäpuiden siementen myyntiin. Tapion kirjat löytyvät jatkossa Metsäkustannuksen verkkokaupasta.

Metsäkustannus julkaisee myös Metsälehteä.

METSÄLEHTI