Suomalaisen metsäteollisuuden maine kansalaisten mielissä on säilynyt hyvänä, vaikka julkisuudessa käydystä keskustelusta voisi välillä päätellä muuta.
Laaja kansalaiskysely kertoo, että suomalaiset näkevät metsäteollisuuden tärkeänä hyvinvoinnin tuottajana, työllistäjänä, viennin moottorina ja verojen maksajana. Näkemykset metsäteollisuuden vastuullisuudesta sekä tavasta kohdella metsien monimuotoisuutta ovat kuitenkin muuttuneet hieman aiempaa kriittisemmiksi.
”Metsäteollisuuden näkeminen vahvasti suomalaisena on kiinnostavaa ja erittäin myönteistä. Se kytkee teollisuudenalan osaksi kansakunnan yhteistä identiteettiä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta vahvistaen samalla ymmärrystä metsäteollisuuden sitoutumisesta yhteiskunnan hyvinvointiin”, Metsäteollisuus ry:n toimitusjohtaja Paula Lehtomäki toteaa tiedotteessa.
Suomalaisuuden korostamisen jälkeen seuraavina spontaaneina mielikuvina korostuivat taloudellisen hyvinvoinnin luomiseen liittyvät seikat.
Kaikkein myönteisimmin metsäteollisuuteen suhtautuvat kokoomuksen, keskustan, perussuomalaisten ja kristillisdemokraattien ja RKP:n äänestäjät.
Kaikkein kielteisimmin metsäteollisuuteen suhtautuvat vasemmistoliiton ja vihreiden kannattajat. Peräti 41 prosenttia vasemmistoliiton kannattajista pitää metsäteollisuutta ensisijaisesti ”yleisestä edusta piittaamattomana, omia etujaan vahvasti ajavana toimialana”.
Kansa luottaa tutkijoihin ja viranomaisiin
Mieluiten suomalaiset nojaavat yliopistoista sekä viranomaisilta saamaansa informaatioon. Vähiten luotetaan poliitikkoihin ja sosiaalisen median sisältöihin. Yliopistojen tuottamaan metsätietoon luottaa peräti 95 prosenttia suomalaisista. Viranomaiset tulevat hyvin kannoilla 94 prosentin luottamuksella.
Metsäteollisuuden mainetta kartoittaneen tutkimuksen toteutti IRO Research. Suomalaisten asenteita kartoittavan kyselytutkimuksen aineisto kerättiin alkukesällä 2025 internetpaneelissa, joka edustaa täysi-ikäisiä suomalaisia.
Kyselyyn vastasi noin 2 000 suomalaista. Virhemarginaali on noin kaksi prosenttiyksikköä suuntaansa.
Vastaava kyselytutkimus on tehty aikaisemmin vuosina 2018, 2021 ja 2023.

Jos ajankohtaiset metsäasiat kiinnostavat, tilaa Metsälehti tästä.
Kommentit
Ei vielä kommentteja.
Haluatko kommentoida artikkelia? Voidaksesi kommentoida artikkelia sinun tulee kirjautua sisään.
Kirjaudu sisään