Kauppalehti: Metsä Group aloittanut jo ostojen lisäyksen

Yhtiön mukaan Suomen kuitupuuvarat ovat taloudellisesti täyskäytössä, jahka Äänekosken uusi tehdas on saatu käyttöön, lehti kertoo.

Metsä Group lisää puuostojaan merkittävästi jo tänä vuonna, perjantain Kauppalehti kertoo. Lisäpuu haetaan ennen muuta harvennuksilta.

Leimikon ostosta voi mennä muutama vuosi ennen kuin puut hakataan. Siksi ostoja lisätään jo tänä vuonna, vaikka Äänekosken tehdas käy täysillä vasta 2018.

”Se, miten hyvin tämän vuoden ostoissa onnistumme, vaikuttaa siihen, miten suuntaamme toimintaa jatkossa”, metsäjohtaja Juha Mäntylä Metsä Groupista kertoo.

Mäntylän mukaan Suomen kuitupuuvarat ovat taloudellisesti täyskäytössä, jahka Äänekoski on saatu käyttöön. Tukissa on kuitenkin vielä potentiaalia, samoin energiapuussa.

METSÄLEHTI

Puukauppa Puukauppa

Kuvat