Kemera kelpasi komissiolle

Tavoitteena on, että uusi kemeralaki tulee voimaan kesäkuun alussa. Metsäteollisuus haluaa lain voimaan viipymättä.

Euroopan komissio on hyväksynyt Suomen uuden kemerajärjestelmän. Hallitus säätää lain voimaantulosta erikseen asetuksella, tavoite kuitenkin on, että uusi kemera tulisi voimaan jo kesäkuun alussa.

Uusi järjestelmä muistuttaa paljolti nykyistä. Tukea myönnetään muun muassa nuoren metsän hoitoon ja sen yhteydessä syntyvän pienpuun keräämiseen, terveyslannoitukseen, juurikäävän torjuntaan, metsäteihin ja metsäluonnon hoitoon. Uutena työlajina tulee taimikon varhaishoito. Uutta on myös se, että kaikista työlajeista on tehtävä rahoitushakemus metsäkeskukseen jo ennen työn aloittamista.

Uusi kemeralaki on otettava käyttöön viipymättä, Metsäteollisuus ry katsoo. Tällä hetkellä voimassa ei ole mitään tukijärjestelmää metsänhoitotöille, mikä haittaa etenkin nuorten metsien ja taimikoiden hoitoa sekä tuottaa lisäkustannuksia toimijoille juurikäävän torjunnassa.

Metsäteollisuus hoputtaakin metsäkeskusta, jotta tämä saisi päivitettyä järjestelmänsä mahdollisimman nopeasti uuden lain mukaiseksi. Työt metsässä voidaan aloittaa vasta, kun tukihakemus on jätetty.

-Siirtymävaiheessa odotamme viranomaisilta joustavuutta ja nopeutta uuden järjestelmän käyttöönotossa, jotta tukikatkos jää mahdollisimman lyhyeksi. Tukijärjestelmä on saatava käyttöön mahdollisimman pian jo toukokuussa, metsäjohtaja Tomi Salo Metsäteollisuus ry:stä toteaa.

METSÄLEHTI